Pullapitko on emäntänsä näköinen

0
Loukonkulman Marttojen kurssilla valmistui yhteensä 25 pullapitkoa. Mirja Salo, Anneli Alho ja Teija Tuuppa arvelivat, että maisteluiden jälkeen jotain jäänee pakkaseenkin pistettäväksi

PÖYTYÄ/Kyrö
Elisenvaaran koulun kotitalousluokassa kohoaa seitsemän muovikipollista pullataikinaa. Loukonkulman Martat aikovat letittää taikinan pitkoiksi.
–Kun päivällä opettelee, ehtoolla osaa jo, kurssin ohjaaja Anneli Alho vakuuttaa.
Alho on tehnyt pullapitkoja 1950-luvulta lähtien. Lapsuudenkodissa oli suuri perhe ja lauantaina aina leivontapäivä. Ei pullaa joka viikko tehty, mutta usein kuitenkin.
–Itse tekemällä saa parhaan opin: muisti jää käsiin, pitkomestari kuvailee.
Maaseudulla pullataikina on perinteisesti tehty omista jauhoista. Ei ole ollut kaupan jauhopussia eikä jauhopussin kyljessä olevaa ohjetta.
Alhon mukaan hyvän taikinan salaisuuden oppii vuosien myötä.
–Kädellä tuntee, kun jauhoja on taikinassa sopivasti. Pitkotaikina saa olla vähän tavallista pullataikinaa vahvempi.
Mitä enemmän taikinaa pyörittelee leipoessa, sitä paremmin hiiva alkaa toimia.

Pullapitkot

2 munaa
2 dl sokeria
250 g voita
1 pala hiivaa
n. 1-1,5 kg vehnäjauhoja
n. 5 dl maitoa ja 1dl vettä
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
kananmuna voiteluun

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja kananmunat. Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista. Lisää pehmeä voi ja jauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota liinan alla lähes kaksinkertaiseksi. Leivo taikina pitkoiksi ja kohota pitkoja pellillä liinan alla. Voitele pitkot kananmunalla. Paista pitkot uunin alaosassa noin 200 asteessa, kunnes pitkot ovat kauniin ruskeita.

Lue lisää 14.32014 lehdestä