Karhu Kosken ja Marttilan mehiläispesillä

0

MARTTILA, KOSKI. Kosken ja Marttilan rajamailla liikkuva karhu on tuhonnut  useita mehiläispesiä sekä viime että tällä viikolla Koskella ja Marttilassa. Viimeisin tihutyö tapahtui Marttilassa torstain ja perjantain välisenä yönä. Karhu vieraili silloin jo toistamiseen Ismo Kajanderin Marttilassa olevalla tarhalla ja rikkoi mehiläispesän.
Edellisenä yönä se oli tuhonnut yhdeksän pesän tarhasta sen ensimmäisen pesän. Viime viikolla Kajanderilta tuhoutui Koskella seitsemän pesää, kun kaikki karhun kaataman pesän kanssa samassa jonossa olleet pesät kaatuivat.
Karhu etsii pesistä proteiinipitoista syötävää eli varsinkin sikiölevyjä, mutta myös hunajaa. Osa hunajantuottajista on jo aidannut pesänsä tuhojen välttämiseksi.
Marttilan Seudun Riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Pekka Tetri kertoo riistamiesten jäljittäneen karhun liikkeitä. Hän kertoo, ettei karhun ole havaittu liikkuneen asutuilla pihoilla. Komisario Vesa Pyhäjoki kertoo riistaväen ja poliisin neuvottelevan parhaillaan siitä,  ryhdytäänkö karhua karkottamaan alueelta. Pyhäjoki toteaa, että  koska karhu ei ole lähestynyt ihmisiä,  sen kaatoon ei ole ainakaan poliisilain perusteella mitään edellytyksiä.