Kosken katunäkymä näkyy netissä

0

KOSKI. Kosken keskusraitin eli Hämeentien elämää voi nyt seurata myös internetissä. Kunnan nettisivuilla on linkki, jossa Hämeentietä kuvaavan nettikameran näkymä vaihtuu viiden sekunnin välein. Kamera on sijoitettu kirjaston kiinteistöön
– Ajattelimme, että Koskea olisi hyvä esitellä vieraille tälläkin tavalla, kertoo tekninen johtaja Jouko Sinkko.
Kamera asennettiin tällä viikolla. Koska kunnalla on oma sisäinen verkkonsa, kustannukset jäivät kameran hankintaan  eli noin 500 euroon.
–Näkymä kuvataan niin kaukaa, ettei kenenkään intimiteettisuoja vaarannu. Kuvia ei myöskään tallenneta, Sinkko selvittää.
Nettikameraa voi seurata Kosken kunnan sivuilla valitsemalla palkista matkailuosion ja sieltä keskustan web-kameran.