Kyrön Sähköllä on ollut työkeikkoja Siperiasta Idahoon

0
Kyrön Sähkön Timo ja Aleksi Siikarla uskovat taloustilanteen paranevan. Kuva: Kenneth Sundberg
Kyrön Sähkön Timo ja Aleksi Siikarla uskovat taloustilanteen paranevan. Kuva: Kenneth Sundberg
Kyrön Sähkön Timo ja Aleksi Siikarla uskovat taloustilanteen paranevan. Kuva: Kenneth Sundberg

PÖYTYÄ/Kyrö. Ei ohi kulkiessa uskoisi, että Pillarin talossa majaansa pitävä Kyrön Sähkö Oy on matkannut maailmaa ja tehnyt urakoita urakoita yhteensä kolmessatoista maassa aina Siperiassa sijaitsevasta Lesosibirskista Yhdysvaltain itärannikon Idahoon asti.
Viimeiset 30 vuotta yritystä on luotsannut kyröläinen Timo Siikarla.
Timo tuli töihin Kyrön Sähköön jo 40 vuotta sitten mopoikäisenä. Nykyään hän toimii enemmän taustalla hallituksen puheenjohtajana. Poika Aleksi Siikarla hyppäsi muutama vuosi sitten toimitusjohtajaksi.
–Onhan tässä haastetta ja vastuuta, 25-vuotias Aleksi kertoo työstään.
Timolla on vielä vuosia jäljellä ennen eläkkeelle siirtymistä, mutta sukupolvenvaihdos haluttiin toteuttavan pitkällä kaavalla.
–Tarkoitus olisi siirtyä pikku hiljaa enemmän taustalle, Timo kertoo
Aleksi naurahtaa perään ja sanoo, että kyllä isä varmasti jotain bisnestä keksii eläkkeelläkin.

Lue lisää 25.07.2014 lehdestä