Juha Simolalta tulossa uusi pitkäsoitto

0
Juha Simola jaksaa puurtaa tanssimusiikin parissa. Ensi vuonna hän viettää juhlavuotta. Kuva: Kenneth Sundberg

PÖYTYÄ. Juhlavuosi koittaa pian niin Juha Simolalle itselleen kuin hänen aktiiviselle keikkailulleenkin: ensi vuonna mittariin tärähtää 50 vuotta ja siitä ajasta Simola on kiertänyt Suomea ja vähän maailmaakin 30 vuoden ajan. Juhlavuoden uudesta pitkäsoitosta maistiaisen antaa uusi sinkku ”Kulkien kaksin huomista kohti”, joka on menestynyt mainiosti. Tanssituimpien iskelmien listalla sinkku sijoittui sijalle 16.
Keikkaa Simola tekee edelleen paljon, mutta myöntää hellittäneensä tahtia.
–Noin 50 keikkaa tulee vuodessa tehtyä, Simola sanoo.
Simolan tuotantoa soitetaan jonkin verran radiossa, muun muassa turkulaisessa Radio Melodiassa sekä Järviradiossa. Järviradiota kuunnellaan ympäri Suomea.
–Se on mukavaa, kun Kuopiosta soitetaan, että mistäs näistä sinun levyjäsi saa, kun sen verran hyviä kipaleita oli, Simola kertoo.
Simolan levyjä myydään tällä hetkellä ainoastaan keikkojen yhteydessä ja Auran K-kaupassa.

Lue lisää 15.8.2014 lehdestä