Kenneth Sundbergin eduskuntavaaliehdokkuus varmistui

0

AURANMAA. Varsinais-Suomen Keskustan piirihallitus nimesi tiistai-illan kokouksessaan auralaisen Kenneth Sundbergin eduskuntavaaliehdokkaaksi. Ehdokkaiksi nimettiin samalla myös turkulainen diakoni Raija Eeva ja salolainen maatalousyrittäjä Ulla Huittinen.

21-vuotias Kenneth Sundberg on auralainen liiketaloudenopiskelija. Hän johtaa Turun Keskustaopiskelijoita. Myös osuuskuntayrittäjänä toimiva Sundberg on parhaillaan muun muassa Aurassa vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana sekä Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksessa.

Auranmaalta on ensi kevään eduskuntavaaleissa nyt kolme varmaa ehdokasta, sillä perussuomalaiset asettivat kesäkuun lopussa ehdokkaiksi auralaisen Ari-Pekka Haapasen ja marttilalaisen istuvan kansanedustajan Lauri Heikkilän.

Auranmaalle voi tulla vielä lisääkin ehdokkaita, sillä puolueet täydentävät vielä listojaan, ja muun muassa Vihreän liiton Varsinais-Suomen piirin jäsenäänestyksen tulokset eivät vielä ole selvillä. Vihreitten jäsenäänestyksessä on ehdolla eduskuntavaaliehdokkaaksi Vihreän liiton Pöytyän yhdistyksen puheenjohtaja, tradenomi Johanna Leppäsilta.