Kosken työväentalo kirkasti kasvonsa

0
Työväentalon julkisivu tuli paremmin esille, kun edestä kaadettiin kaksi havupuuta pois.
Työväentalon julkisivu tuli paremmin esille, kun edestä kaadettiin kaksi havupuuta pois.
Ryhdikkään työväentalon julkisivu tuli paremmin esille, kun edestä kaadettiin kaksi havupuuta pois.

KOSKI. Kosken perinteikäs työväentalo on pantu uuteen uskoon. Talon ulkoverhouksen maalauksen lisäksi keittiövarusteet ja ravintolaosan kalusteet uusittiin ajanmukaisiksi. Työ tehtiin pitkälti uutteran talkoojoukon voimin.
Työväentalon omistavan Kosken Työväentalon Kannatusyhdistyksen puuhamiehet Taisto Lehti ja Arvo Kuusinen uskovat, että kasvojenpesun myötä taloa on entistä mukavampi markkinoida erilaisten perhejuhlien ja muiden pienimuotoisten tapahtumien pitopaikaksi.
Työväentalon säännöllinen käyttö on ollut melko vähäistä sen jälkeen, kun bingon järjestäminen loppui vuonna 2008. Sekään ei ole poissuljettu mahdollisuus, että bingo alkaisi jossain vaiheessa uudestaan.
Kotiseutuliitto avusti tilojen ajanmukaistamista 9 500 euron avustuksella. Lisäksi paikalliset yritykset ovat olleet tuntuvasti mukana tukemassa hanketta. Noin 500 tunnin talkootöihin on osallistunut lähes 30 aktiivia.
Nyt toivotaan vain käyttäjiä, kun paikat ovat kunnossa.