Susilupavalitusten käsittely voi viedä puoli vuotta

0

SUSIALUE. Susien kannanhoidollisesta metsästyksestä tehdyn valituksen käsittelyaika Turun hallinto-oikeudessa voi olla jopa puolen vuoden mittainen, mikä on hallinto-oikeuden keskimääräinen käsittelyaika.
Oikeus keskeytti täytäntöönpanokiellollaan susijahdit Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa jo ennen kuin ne ehtivät alkaakaan. Samoin teki Hämeenlinnan hallinto-oikeus Pohjois-Hämeen kaatolupien osalta. Luvista oli valitettu hallinto-oikeuteen. Muualla Suomessa susijahdit ovat menossa. Jahtiaika on 21 vuorokauden mittainen.
–Käsittelyä koskevan vaatimuksen ja valittajan valitusoikeuden puuttumista koskevan väitteen vuoksi kyseisten valitusasioiden käsittelyaika-arvio täsmentyy olennaisesti vasta käsittelyn edetessä. Tällä hetkellä voin siksi todeta vain, että keskimääräinen käsittelyaika Turun hallinto-oikeudessa on noin kuusi kuukautta, hallinto-oikeussihteeri Kristian Hellman muotoilee.