Tarvasjoen Vuorilinnalle kunnostusavustusta

0
Vuonna 1912 työväentaloksi rakennettu Vuorilinna kunnostetaan perusteellisesti viidessä vuodessa. Kuva: Kari Kilkkilä

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoen Nuorisoseura saa tänä vuonna 33 000 euroa valtionavustusta Vuorilinnan peruskorjauksen suunnitteluun ja ulkopuolisiin korjauksiin. Avustuksen myöntämisestä päätti Suomen Kotiseutuliitto. Tarvasjokelaisten saama avustussumma on suurin Varsinais-Suomeen myönnetyistä.

Tarvasjoen Nuorisososeuran  rakennustoimikunnan vetäjä Kari Kilkkilä kertoo alkamassa olevan kunnostustyön ajoittuvan kokonaisuudessaan viidelle vuodelle. Tämän vuoden arvonlisäverollisiksi kustannuksiksi on laskettu 84 000 euroa. Tästä talkootyön osuus on 25 000 euroa.

Arkkitehti-, rakenne- ja sähkösuunnitelmien teon lisäksi tänä vuonna korjataan talon ulkokuorta muun muassa kunnostamalla ja maalaamalla kattoa sekä kunnostamalla ikkunoita ja julkisivua.

Lue lisää 27.02.2015 lehdestä