Uusia yrityksiä perustettiin Auranmaalle innokkaasti

0
Auranmaalle syntyi viime vuonna 125 uutta yritystä. Pirjo Hack-Rahkalan Luovuuden paja on yksi niistä.
Auranmaalle syntyi viime vuonna 125 uutta yritystä. Pirjo Hack-Rahkalan Luovuuden paja on yksi niistä.
Auranmaalle syntyi viime vuonna 125 uutta yritystä. Pirjo Hack-Rahkalan Luovuuden paja on yksi niistä.

AURANMAA. Yrityksiä perustettiin Auranmaalla viime vuonna muuta maata innokkaammin. Siinä missä muualla maassa uusia yrityksiä syntyi hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin, Auranmaalla uusia yrityksiä perustettiin yli kolmanneksen enemmän kuin vuonna 2013. Uusia yrityksiä perustettiin erityisesti rakennus-, palvelu- ja kaupan- sekä kuljetusalalle.

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Auranmaalla perustettiin viime vuonna 125 yritystä, kun vuonna 2013 yrityksiä perustettiin 93. Vuonna 2012 syntyi 108 uutta yritystä.

Pöytyälle perustettiin viime vuonna 45 uutta yritystä, Auraan 29, Koskelle 17, Marttilaan 13, Oripäähän 11 ja Tarvasjoelle 10. Yritysten määrä lisääntyi Auranmaalla 72:lla, kun huomioidaan myös lopettaneet yritykset.

Vuonna 2013 nettovaikutus oli heikompi, silloin yritysten määrä lisääntyi Auranmaalla 37:llä. Vuonna 2012 yritysten määrä lisääntyi 63:lla.

Lopettaneiden yritysten määrä on viime vuodet pysytellyt suunnilleen samalla tasolla. Viime vuonna Pöytyältä lopetti toimintansa 19, Aurasta 16, Koskelta 7, Marttilasta ja Oripäästä 4 ja Tarvasjoelta 3 yritystä. Tässä joukossa on 15 toimintansa vuonna 2012 tai 2013 aloittanutta yritystä.

 

Lue lisää 3.3.2015 lehdestä