Paavo Pesusieni toimii kuivalla maalla

0
Paavo Pesusieni toimii myös kuivalla maalla.
Paavo Pesusieni toimii myös kuivalla maalla.
Paavo Pesusieni toimii myös kuivalla maalla.

Paul Tibbittin ohjaama elokuva Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water) on helmikuun lopulla ilmestynyt koko perheen elokuva. Elokuvan edeltäjänä toimii Paavo Pesusieni -elokuva. Paavo Pesusieni tunnetaan myös omasta lasten suosimasta televisiosarjastaan.
Elokuvan juoni mukailee televisiosarjan omaa juonta. Elokuvan pääpahis, Plankton, haluaa tietää suosittujen hampurilaisten salaisen ainesosan ja ottaa järeät aseet käyttöön. Äkkiä kuitenkin salaisen ainesosan ohje katoaa, jolloin hampurilaisten tekijä, Paavo Pesusieni, joutuu ongelmiin, sillä hän ei muista kyseistä ainesosaa. Koko kaupunki hajoaa, sillä asukkaat eivät saa  herkullisia hampurilaisia.
Paavo ja Plankton päätyvät tekemään yhteistyötä saadakseen salaisen ainesosan takaisin ja kaupungin taas rauhoitettua. Ongelmien kautta he saavat tietää, että ohje on maan pinnalla, jolloin he kokoavat mukaansa ystäväjoukon ja suuntaavat kohti maanpintaa saadakseen salaisen ainesosan reseptin takaisin.
Mielestäni elokuva on todella hauska ja se sopii kaikenikäisille. Itse olen aina pitänyt Paavo Pesusienestä, eikä tämä elokuva tehnyt poikkeusta. Elokuvassa on välillä hieman outoja kohtia, mutta kokonaisuutta se ei haitannut. Vaikka elokuvan katsominen on sen arvoista, ei se kuitenkaan mikään yllättävä ole. (E.P.)
* * * *

Arvosteluasteikko:
* * * * * unohtumaton
* * * * hieno
* * * kannattaa katsoa
* * kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
* ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen