Sami Hedberg ottaa yleisön haltuun

0
Sami Hedberg heittää show´ssaan myös paljon improvisaatiota.
Sami Hedberg heittää show´ssaan myös paljon improvisaatiota.
Sami Hedberg heittää show´ssaan myös paljon improvisaatiota.

Pitkäaikainen haaveeni live stand upista toteutui, kun pääsin lauantaina 25.4. katsomaan Sami Hedbergin 365 maailmanennätyskiertueen keikkaa Tampere-taloon.  Odotusten mukaisesti ilta oli viihdyttävä ja tarjoili paljon naurua.
Hedbergillä on menossa iso urakka, 365 vähintään tunnin mittaista keikkaa vuoden aikana. Lauantaina keikkoja oli Tampereella kolme, itse olin katsomassa viimeistä.
Pientä väsymystä olikin koomikossa havaittavissa tässä vaiheessa iltaa, Järvenpäät ja laiturinpäät menivät sekaisin ja esiintyjää meinasi itseäänkin naurattaa. Tämä ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut. Päinvastoin se toi yleisölle vaan lisää tilaisuuksia naurahdella.
Hedbergillä on taito ottaa yleisö haltuun ja käsikirjoitettujen juttujen lisäksi seassa oli paljon luovaa improvisaatiota.
Vitsiä heitettiin niin lempääläisistä, yleisön lemmikeistä kuin Tampere-talon laivannäköisistä sivukatsomoista. Ja tietenkin maininnan ansaitsi myös SM-mittelöissä hopealle jäänyt Tappara.
Ilta oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja täytti kaikki odotukseni ja jopa ylitti ne. Suosittelen kiertuetta kaikille komiikan ja Hedbergin huumorin ystäville. Tämä tuskin jää viimeiseksi kerraksi kun menen katsomaan stand upia. (M.K.)
* * * * *

Arvosteluasteikko
* * * * *  Hulvaton
* * * *  Hauska
* * *  Katsomaan menemisen arvoinen
* * Kannattaa mennä katsomaan, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
* Ei kannata mennä katsomaan, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen