Klassikko voitti mehujäätestin

0
Testin mehujäät osoittautuivat kelvollisiksi tai suorastaan herkullisiksi.
Testin mehujäät osoittautuivat kelvollisiksi tai suorastaan herkullisiksi.
Testin mehujäät osoittautuivat kelvollisiksi tai suorastaan herkullisiksi.

Watermelon-vesimelonimehujäähän on saatu vesimelonin palasen kolmiomainen muoto ja ulkonäkö suklaisia siemeniä myöten. Maun kanssa sen sijaan on jääty puolitiehen. Vesimelonin aromi on tunnistettavissa, mutta maku on auttamatta teollinen. Toisin kuin oikeassa vesimelonissa, vihreä kuorikin on syötävää ja se onkin mehujään paras osa.  * *

Ässämix on appelsiinin-, päärynän- ja salmiakinmakuinen mehujää. Maku jäljittelee hyvin Ässämixkarkkien makua. Se on 20 grammaa painavampi kuin vertailukohteet ja näin ollen melko kookas. Hedelmäosuudet ovat raikkaita ja salmiakkiosuudet tuovat makuun syvyyttä. Allekirjoittaneen mielestä salmiakkitäplät ovat kuitenkin hivenen liian voimakkaan makuiset.  * * * 

Twister on hedelmäisen raikas klassikkomehujää. Se on sitruunamehujää mansikan, ananaksen ja limen aromeilla. Sen yksinkertainen lieriömäinen tekee syömisestä helppoa. Sen rakenne on pehmeä, mutta se pysyy kuitenkin kasassa. Twister on yksinkertaisesti paras.
* * * * * 
(M.K.)

Arvosteluasteikko
* * * * *  Herkullinen
* * * *  Hyvä
* * *  Syötävä
* *  Voi syödä paremman puutteessa
*  Ei kannata vaivautua