Get Hard

0

Tämän hulvaannuttavan komediaelokuvan on tuottanut Ethan Cohen, käsikirjoittajina ovat toimineet Ethan Cohen, Jay Martel ja Ian Roberts.
Pääosissa näyttelevät James King (Will Ferrell) ja Darnell Lewis (Kevin Hart). Elokuva on ilmestynyt toukokuun alussa.
Elokuvan juoni etenee melko mielenkiintoisesti: Varakas James King elää onnellista elämää tulevan vaimonsa Alissan kanssa, kun taas Darnell pesee autoja saadakseen lapselleen paremman koulun ja naapuruston. Darnell pyytää vakioasiakkaaltaan Jamesilta rahaa tämän haaveen toteuttamiseen. James kuitenkin kieltäytyy tästä.
Alissa järjestää kihlajaisjuhlat, joissa yllättäen James pidätetään petoksesta ja kavalluksesta. James ei ole tätä tehnyt, mutta joutuu kotiarestiin 30 päiväksi ja sen jälkeen vankilaan 10 vuodeksi.
James kertoo tapahtuneesta Darnellille olettaen, että Darnell on ollut vankilassa. Samalla James pyytää, että Darnell valmentaa häntä vankilan oloihin ja puolustautumiseen. Darnell ei ole koskaan ollut vankilassa, mutta suostuu palvelukseen eläytyen vankilassa käyneen rooliin. Suostumalla Darnell saa rahat, joita hän tarvitsee. Koulutus on rankka, mutta tehokas. Vankilaan valmistautumisen jälkeen, toiseksi viimeisenä kotiarestipäivänä kaksikko kuitenkin älyää etsiä oikeaa syyllistä kavallukseen ja petokseen välttääkseen vankilan.
Elokuva oli mielenkiintoinen ja hauska. Perheen nuorimmille en kuitenkaan elokuvaa suosittele, sillä elokuva sisältää karua kieltä ja kohtauksia. Juoni oli loistava ja erilainen. Jamesin hieman hölmä ja tohelo luonne teki elokuvasta erityisen hauskan, myös Darnellin sulava esittäminen oli pelkkää plussaa. E.P.
* * *

Arvosteluasteikko:
* * * * * Unohtumaton
* * * * Hieno
* * * Kannattaa katsoa
* * Kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
* Ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona oolisi täydellinen tylsistyminen