Riihikosken yhtenäiskouluhankkeen aikataulua venytetään vuodella

0
Yhtenäiskoulun laajennusosa tulee kuvan etualalla olevalle nurmelle ja hiekkakentällä. Paikoitusalue siirtyy välituntialueen tieltä koulun naapurista lunastetulle tontille. Kuva: Jorma Kaarto
Yhtenäiskoulun laajennusosa tulee kuvan etualalla olevalle nurmelle ja hiekkakentällä. Paikoitusalue siirtyy välituntialueen tieltä koulun naapurista lunastetulle tontille. Kuva: Jorma Kaarto
Yhtenäiskoulun laajennusosa tulee kuvan etualalla olevalle nurmelle ja hiekkakentälle. Paikoitusalue siirtyy välituntialueen tieltä koulun naapurista lunastetulle tontille. Kuva: Jorma Kaarto

PÖYTYÄ. Riihikosken yhtenäiskoulu käynnistyy näillä näkymin elokuussa 2018. Pöytyän kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi hankesuunnitelmaa, jonka mukaan yhtenäiskoulun toiminta käynnistyisi vuotta alunperin aiottua myöhemmin, eli syksyn 2017 sijasta syksyllä 2018.

Aikataulua on venytetty, jotta se mahdollistaisi hyvän suunnittelun ja rakentamisen toteuttamisen. Hankesuunnitelmassa varaudutaan 7 miljoonan rakennuskustannuksiin.

–Se on edelleen suuntaa antava arvio, joka tarkentuu vasta, kun arkkitehtisuunnitelma on valmis, sivistysjohtaja Marianne Mäkelä toteaa.

Elisenvaaran koulun sisäilmaongelmat ja kunnostustarpeet eivät ole vaikuttamassa Riihikosken ja Kyrön yhtenäiskoulujen rakentamisjärjestykseen.

–Laajamuotoisen kokonaisuuden suunnittelu ja rakentaminen vaativat oman aikansa, eikä Elisenvaaran yhtenäiskoulu valmistuisi sen nopeammin, vaikka Riihikosken yhtenäiskoulun rakentamista siirrettäisiin, kunnanjohtaja Kari Jokela ja Mäkelä toteavat ja vakuuttavat, että tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti.

 

Lue lisää 9.10.2015 lehdestä