Marttilan nuorisovaltuusto haluaa ikäihmisille penkkejä keskustaan

0

MARTTILA. Marttilan nuorisovaltuusto on tehnyt kunnanhallitukselle aloitteen penkkien saamisesta Marttilan keskustan alueelle.

Nuorisovaltuuston mielestä penkkejä tarvitaan keskusta-alueelle, koska muun muassa vanhempien ihmisten olisi mukava istahtaa kesken kauppareissun ja muiden kulkijoiden olisi mahdollista ihailla vehreää Marttilan maisemaa. Penkit toisivat myös uudenlaista mukavuutta Marttilan keskusta-alueelle.

Nuorisovaltuuston mielestä sopivia paikkoja penkeille olisivat osuuspankin, apteekin ja kirjaston tai Huvilan pihat sekä Kirkkotien varsi. Se ehdottaa, että ne varustetaan betonipainoilla, jolloin niitä ei siirrellä paikasta toiseen. Talveksi penkit kerättäisiin kunnan varastoon pois aurauksen tieltä.

Nuorisovaltuusto pyrkii saamaan pankin, seurakunnan ja yrittäjäyhdistyksen mukaan hankkeeseen.

Kunnanhallitus lähetti aloitteen tekniselle lautakunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten.