Heinijoen palokin saattaa liittyä tuhopolttojen sarjaan

0

AURA, PÖYTYÄ/Heinijoki. Yläneen Heinijoella viime viikon keskiviikkona palanut varastohalli saattaa liittyä samaan tuhopolttojen sarjaan kuin tammikuussa Aurassa palaneet autiotalo ja varastokäytössä ollut ulkorakennus. Poliisi ei ole päässyt mahdollisen tekijän jäljille, mutta tutkinnanjohtaja Satu Värrin mukaan Heinijoen palokin vaikuttaa voimakkaasti tuhopoltolta.
Värri muistuttaa kaiken olevan tässä vaiheessa vasta spekulaatiota. Auran tammikuisten palojen on samankaltaisuuksien vuoksi epäilty liittyvän noin puolitoista vuotta sitten tutkittuun tuhopolttojen sarjaan. Tuolloin tuhopolttaja riehui Aurassa, Pöytyällä Auvaisissa ja Kumilassa sekä Liedon asemalla polttaen ulkorakennuksia.
Heinijoen palon tekniset tutkimukset eivät ole vielä valmistuneet. Kohde poikkeaa muista kohteista sijainniltaan, mutta Värri ei sulje pois mahdollisuutta, että mahdollinen sytyttäjä olisi sama kuin muissakin Auranmaan tuhopoltoissa. Pienellä alueella toiminut tuhopolttaja on saattanut Värrin mukaan kokea verkon kiristyneen ympärillään ja suunnata tämän vuoksi kauemmaksi.