Kahvitteluperinnettä kerätään talteen

0
Kuvan kahvihetki on ikuistettu Liedossa vuonna 1960. Kuva: Juha Vuorelan arkisto
Kuvan kahvihetki on ikuistettu Liedossa vuonna 1960. Kuva: Juha Vuorelan arkisto
Kuvan kahvihetki on ikuistettu Liedossa vuonna 1960. Kuva: Juha Vuorelan arkisto

AURANMAA. Sukututkija Juha Vuorela Tarvasjoelta ja filosofian tohtori Tuija Saarinen Joensuusta keräävät Auranmaan ja Liedon alueen kahviperinnettä tulevaa kirjaansa varten.

Kahvinjuonnilla on perinteitä Suomessa 1700-luvulta lähtien. Vaiheita on ollut monia. Suomalaisten suosikkijuoma oli välillä kiellettykin, koska sitä pidettiin ylellisyystuotteena.

Viime sodan aikana sekä sen jälkeen kahvi oli pitkään säännösteltyä. Tilalle keksittiin erilaisia korvikkeita.

Tutkijat toivovat nyt lukijoiden apua kahvitutkimustaan varten.

–Voit kirjoittaa vapaasti omin sanoin esimerkiksi seuraavista teemoista: Millaista kahvia tarjottiin? Kenen kanssa sitä juotiin ja kuinka paljon? Millaisia kommelluksia, sattumuksia tai vitsejä kerrottiin kahvinjuontitilaisuuksista? Entä mitä vanhempasi tai isovanhempasi kertoivat kahvinjuonnista ennen, Vuorela selvittää.

Tarinoita kerätään maaliskuun loppuun saakka. Kirjan on tarkoitus ilmestyä touko-kesäkuun vaihteessa.

Kerro tarinasi osoitteessa www.juhansuku.fi/kahvi. Voit myös lähettää tarinasi kirjeessä tai postikortilla osoitteeseen JP Vuorela, Alasinpolku 1, 21450 Tarvasjoki