Kosken päiväkotilapset taiteilivat villejä versioita Huuto-maalauksesta

0
Edvard Munchin ”Huuto” sai lapsilta monenlaisia tulkintoja. Sekin selvisi, miksi teoksessa huudetaan.
Edvard Munchin ”Huuto” sai lapsilta monenlaisia tulkintoja. Sekin selvisi, miksi teoksessa huudetaan.
Edvard Munchin ”Huuto” sai lapsilta monenlaisia tulkintoja. Sekin selvisi, miksi teoksessa huudetaan.

KOSKI. Kosken päiväkoti Maitoparran Majan isojen eli Pullien ryhmällä oli tärkeä tehtävä. Koko ryhmä lähti yhdessä ohjaajiensa kanssa pystyttämään taide- ja tiedenäyttelyä Kosken kirjastoon. Tuskinpa yhdessäkään kirjaston näyttelyssä on ollut vastaavaa määrää katsottavaa, sillä lehtienlukusalin lisäksi taiteilun ja tieteilyn tuloksia on esillä pääsalin vitriineissä ja lainauspöydän sivussakin.

Vaikka päiväkodissa yleensä kehotetaan lapsia välttämään kopiointia, nyt taiteilijat saivat kopioida ihan luvan kanssa, sillä ryhmä teki omat versionsa Edvard Munchin kuuluisasta Huuto-maalauksesta.

–Ensin me pelkäsimme, että lapset saavat tästä painajaisia, mutta ei niitä tullut lähihoitaja Taru Kankare kertoo.

Sen sijaan näyttelyyn saatiin ainakin ekspressionistisia, impressionistisia ja surrealistisia versioita teoksesta.

–Ihan selvästi siinä on mies, Ossi Nieminen analysoi.

–Ja sitten siitä tuli mieleen revontulia, Iivari Manni lisää.

–Kun se kuvan tyyppi on sillä sillalla, niin tuntui, että se romahtaa, Kasperi Salminen innostuu selittämään.

Tuhat ja yksi tapaa tehdä taidetta -näyttely on esillä Kosken kirjastossa helmikuun ajan.

Lue lisää 12.02.2016 lehdestä