Pöytyä ei selvitä hallinnon ulkoistamista

0

PÖYTYÄ. Pöytyä ei vielä tässä vaiheessa lähde selvittämään kunnan talous- ja henkilöstöhallinnon ulkoistamista, kuten taannoisessa keskiryhmien valtuustoaloitteessa esitettiin.

Kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen pohjaesityksen mukaisesti, että asiaan voidaan palata, kunhan itsehallintoalueiden vaikutukset ovat selvillä. Kunnanvaltuusto saa kunnanhallituksen päätöksen tiedokseen keväällä aloitteiden käsittelyn yhteydessä.

Veikko Niittymaa (kesk) esitti Pasi Lepistön (ps) kannattamana, että ulkoistamisen selvittämistä jatketaan. Niittymaan ja Lepistön kanssa äänestyksessä olivat samaa mieltä keskustan Rauno Kajander, Marika Loponen ja Hilkka Lindgren. Pohjaesitystä kannattivat puheenjohtaja Pentti Wärri (kok), Mirjami Flemmich (vas), Ari Hellstén (sd), Sanna Pitkänen (kok) ja Ilkka Rantala (kok). Kun äänet menivät tasan 5–5, puheenjohtajan ääni ratkaisi kunnanhallituksen kannan.