Kosken Kahviaitta on kesän ajan urheilumuseo

0
Mikko Levola hyppäsi vasemmanpuoleisilla piikkareilla SM-ennätyksen 1980-luvulla. Oikeanpuoleiset kuuluivat Niilo Virralle, koskelaiselle yleisurheiluvaikuttajalle. Kuva: Maija Paloposki

KOSKI. Niin penkkiurheilijoita kuin liikunnan ystäviä hemmotellaan kesällä, sillä Kosken Kahviaitan perinteinen kesänäyttely on tänä vuonna täynnä urheilukamppeita ja -muistoja. Paikkaa ylläpitää Kosken Maaseutunaiset ry, joka loihti kesänäyttelyn tällä kertaa yhteistyössä Kosken Kaiun kanssa.

Liikunta ja urheilu päätyivät näyttelyn aiheeksi, kun Kosken Kaiku täytti viime vuonna 90. Tuolloin syntymäpäiväjuhlia varten kerättiin seuraan liittyvää esineistöä, jota nyt voidaan Kahviaitassa hyödyntää.

Näyttelyä koonneet Piika Vainio ja Jukka Lehti muistuttavat, että ennen Kaikua koskelaisia liikuttivat ainakin suojeluskunta, Sorvaston Reima ja nuorisoseura.

–Ensimmäisiä isoja lajeja olivat yleisurheilu ja hiihto, Piika Vainio kertoo.

Näyttelystä löytyykin erikoisuuksia hiihdon historiasta: muun muassa rotanloukut ja mäystimet saattavat naurattaa nykyajan suksiin tottuneita.

Kosken Kahviaitan näyttelyn avajaiset sunnuntaina 29.5. kello 11–20. Muutoin näyttely on avoinna kesäsunnuntaisin kello 11–20, sekä Kosken Kohauksessa ja juhannuksena myös lauantaisin kello 11–20.

Lue lisää 24.05.2016 lehdestä