Oripään poistokirjoista tehdään maja ja verhot

0
Mari Kujanpään saksiman Vanhat käsialat ja asiakirjat -teoksen kansi voi päätyä takana näkyvään ikkunaan tehtävään paneeliverhoon.

ORIPÄÄ. Oripään kirjastossa alkaa maanantaina kello 13 hanke, jossa kirjastosta poistetuista teoksista tehdään osa kirjaston sisustusta.

Kirjaston valikoimista poistettiin viime vuonna 1401 kappaletta lainattavaa aineistoa muun muassa sen huonokuntoisuuden ja vanhenemisen vuoksi.

Kirjastonjohtaja Mari Kujanpää kertoo kirjaston saaneen opetus- ja kulttuuriministeriöltä 1500 euron avustuksen hankkeen toteuttamiseen. Tavoitteena on rakentaa kirjoista lapsille maja. Kirjojen kansista rakennetaan paneeliverho kirjastosta toiseen kerrokseen johtavien portaiden tasanteella olevaan ikkunaan.

Majaa ja paneeliverhoja pääsee tekemään ensi viikolla kirjaston aukioloaikoina maanantaista perjantaihin. Touhuamaan pääsee myös keskiviikkona kello 13 ja 19:n välillä, vaikka normaalisti kirjasto on keskiviikkoisin kiinni.