Virtaa ja vetreyttä -hanke kouluttaa kylille liikuntaryhmien vetäjiä

0
Miia Lehtonen, Heli Koivulahti, Joanna Tuominen ja Anni Lipasti pitävät Mustanojan kyläkoulun jumppasalia ihanteellisena paikkana kyläjumpparyhmille.

SEUTUKUNTA. Auranlaakson kansalaisopiston Voimaa ja vetreyttä kylille -hanke järjestää syksyn ja kevään mittaan kursseja, joissa koulutetaan liikunnan harrastajia opistojen liikuntaryhmien vetäjiksi. Tavoitteena on varsinkin kylien liikuntaryhmien toiminnan turvaaminen ja lisääminen. Lisää ryhmiä on luvassa kaikenikäisille ja -kuntoisille sekä kyliin että taajamiin.

Hankeen ideoinut Auranlaakson kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Heli Koivulahti toivoo siitä helpotusta opistojen krooniseen ohjaajapulaan.

–Tarvitsemme sekä lisää ohjaajia että sijaisia heille. Esimerkiksi kovasti suosittuja Asahiryhmiä ei ole tähän mennessä voitu tarjota niin paljon kuin niille olisi kysyntää, hän kertoo.

Hankkeessa tukeudutaan vahvasti kyläyhdistysten kanssa tehtävän yhteistyöhön.

–Kylillä on ollut vain vähän liikuntamahdollisuuksia, mutta kyläyhdistysten aktiivien ansiosta olemme saaneet kurssitetuiksi lisää kyläjumppaohjaajia, Koivulahti kertoo.

Lue lisää 26.08.2016 lehdestä