Pinkkien jälkeen tulevat siniset paalit

0
Pinkit paalit -kampanja saa jatkoa ensi kesänä. Ensi vuonna kääritään sinisiä paaleja.
Raisioagro sai palautetta asiakkailtaan, että tasa-arvon vuoksi paaleilla pitäisi huomioida myös miesten yleisintä syöpää, eturauhassyöpää. Kampanja siis laajenee sinisiin käärintäkalvoihin, joiden tuotto ohjataan Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry:lle. Sinisistä kalvoista yhdistykselle lahjoitetaan kolme euroa myydyltä rullalta.

Käärintäkalvot valmistava Trioplast toteutti viime kesänä eturauhassyöpäpotilaita tukevan Siniset paalit -kampanjan yhdessä jakelijoidensa kanssa jo Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kampanja sai erinomaisen vastaanoton ja jatkuu laajentuneena nyt myös muualla maailmassa.
Yli kolmannes miehillä todetuista syövistä on eturauhassyöpää.
Raisioagron järjestämällä Pinkit paalit -kampanjalla kerättiin viime kesänä varoja Rintasyöpäyhdistykselle yhteensä 9 300 euroa. 
– Pinkkien paalien saama huomioarvo pelloilla oli suurempi kuin odotimme. Ihmiset ovat liittäneet värin rintasyövän vastaiseen työhön ja kymmenet mediat ovat tarttuneet aiheeseen. Sosiaalisessa mediassa jaettiin lähes 500 kuvaa pinkeistä paaleista, iloitsee Raisioagron kampanjasta vastaava tuoteryhmäpäällikkö Heidi Silvennoinen.
Kalvojen lisäksi Raisioagro tuo markkinoille pinkin käärintäverkon. Käärintäverkko kääritään paalin päälle ennen käärintäkalvoa. Lisäksi käärintäverkolla kääritään olkipaaleja. Jokaisesta pinkistä käärintäverkkorullasta lahjoitetaan yhdeksän euroa Rintasyöpäyhdistyksen toiminnan tukemiseen.