Jannik Hondelmannin suutarinverstas avaa ovensa Koskella

0
Jannik Hondelmann on työskennellyt kahdeksisen vuotta suutarina, mutta Koskelle perustettava verstas on ensimmäinen oma yritys.

KOSKI. Suutarinliike avaa ovensa Koskella: lauantaina 1.10. vietetään avoimien ovien päivää, minkä jälkeen suutari on auki arkipäivisin.

Verstas löytyy Pappilantien päästä, missä Saksasta Suomeen kolmisen vuotta sitten muuttanut Jannik Hondelmann on remontoinut autokatoksen varastotilaan verstaansa.

Oikeastaan suutarista puhuminen on hieman harhaanjohtavaa, sillä kyseessä on nahkaverstas, missä tehdään paljon muutakin.  Kenkien lisäksi Hondelmann korjaa ja valmistaa muitakin nahkatuotteita kuten laukkuja, vöitä, lompakoita, kirjankansia ja hevosten valjaita. Veitsien, luistinten ja vastaavien teroitus kuuluvat nekin suutarin työnkuvaan.

–Kenkien korjaamista tulee varmasti eniten, mutta kovin halpojen kenkien korjaaminen ei aina ole taloudellisesti järkevää, Hondelmann sanoo. Vastaavasti laatukengät vain paranevat vanhetessaan.

Jannik Hondelmannin suutarinliikkeessä avoimet ovet lauantaina 1.10. kello 12–14. Kahvitarjoilu. Verstas sijaitsee osoitteessa Pappilantie 26.

Lue lisää 30.09.2016 lehdestä