Tutkija vastaa, miksi alppiruusut kukkivat tänä vuonna poikkeuksellisen upeasti

0

Alppiruusujen poikkeuksellisen runsasta kukintaa on ihasteltu tänä vuonna monissa puutarhoissa. Niin myös Piikkiössä, jossa Luonnonvarakeskuksen (Luke) Arboretum Yltöisissä alppiruusujen kukinta on ollut erittäin runsas.

Tutkija Sirkka Juhanoja Lukesta, mistä näin upea kukinta johtuu?
– Olosuhteet ovat olleet suotuisat. Viime kesä oli melko lämmin ja satoi kohtuullisesti. Syksy oli pitkään lämmin, ja alppiruusut ehtivät kasvattaa kukka-aiheitaan hyvin. Talvi taas oli leuto, joten nuput talvehtivat hyvin. Alppiruusut kehittävät kukka-aiheensa jo edellisenä syksynä.
– Viileä, vähitellen etenevä kevät on todennäköisesti pidentänyt kukinta-aikaa tänä vuonna.

Onko mahdollista, että alppiruusut kukkivat runsaasti myös ensi kesänä?
– Todennäköisesti näin runsasta kukintaa ei ole luvassa ensi vuonna. Alppiruusuille on luontaista, että kukinta vaihtelee sykleittäin niukasta runsaaseen. Se johtuu perimästä. Tosin kaksi hyvää kukintavuottakin voi osua peräkkäin.

Kuinka pitkään kukinta vielä jatkuu?
– Ainakin meillä täällä Piikkiön Yltöisissä kukinta jatkuu vielä jonkin aikaa. Nyt myös atsaleat ovat aloittamassa kukintaa, kertoo Luken tutkija Sirkka Juhanoja.

Miten alppiruusua pitäisi nyt hoitaa runsaan kukinnan jälkeen?
– Kasvia pitää lannoittaa jonkin verran heti kukinnan päätyttyä. Rodolannoitetta tai perunalannoitetta voi antaa purkin ohjeen mukaan. Lannoitetta pitää antaa kukinnan päättymisestä aina elokuulle asti.
– Kotimaiset lajikkeet eivät tarvitse talvisuojaa. Tosin raskas suojalumi kannattaa talvella ravistella pois kasvin päältä, jotta oksat eivät katkea.
– Kevätahavan välttämiseksi kasvi kannattaa suojata esimerkiksi harsolla. Suojaa tarvitaan, kun kevätaurinko paistaa, tuulee ja maa on jäässä. Suoja estää sen, että kasvi alkaisi haihduttaa ainavihreiden lehtien kautta.

 

Arboretum Yltöinen on auki Piikkiössä arkipäivisin kello 8–15.