Pöytyän yhteisöllisyys on hakusessa – nyt valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen

PÖYTYÄ. Kiistely Pöytyän seitsenjäsenisen yhteisöllisyyslautakunnan valinnasta jatkuu korkeinta hallinto-oikeutta myöten.
Turun hallinto-oikeus kumosi valtuuston toukokuussa tekemän päätöksen kunnan hallintosäännön vastaisena.

Hallintosäännön mukaan lautakuntien jäsenet ja varajäsenet valitaan ensisijaisesti valtuutettujen ja varavaltuutettujen joukosta. Vaalista valitti valtuutettu Hilkka Lindgren (sit).

Hallinto-oikeuden päätöksestä on nyt valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kunnanhallituksen käsittelyssä oli pohjaesitys, jonka valtuusto olisi tehnyt uudet valinnat. Asia jäi kuitenkin kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen mukaisesti pöydälle korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen takia. Keskimääräinen käsittelyaika KHO:ssa on noin vuosi.

 

 



Sää
SPM –
SSS Kaffepaussi 7.1.2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot