Tuhannet ilman sähköä Lounais-Suomessa

0

LOUNAIS-SUOMI. Lounais-Suomessa tuhannet taloudet olivat tiistaina useita tunteja ilman sähköä. Carunan häiriökartalla sähköttömiä talouksia oli vielä kello 17 aikaan yli 5 000.

Auranmaalla sähköttömiä talouksia oli enimmillään Pöytyällä 335, Aurassa 141, Loimaan Mellilässä 160 ja Oripäässä kaksi. Kaikki Auran ja suurin osa Pöytän sähkökatkoksista saatiin korjatuksi iltapäivän aikana.

Sähkökatkot johtuvat Carunan mukaan runsaasta tykkylumesta.

Varsinais-Suomessa tilanne on muuta maata hankalampi, sillä lämpötila on nollassa. Runsas lumisade tulee märkänä alas ja jää puiden oksille. Raskaat oksat ja puut kaatuvat sähkölinjoille.

– Lumi ei sula nollakelissä, vaan jää puihin ja puut kaatuvat sähkölinjoille. Uudellamaalla tilanne on helpompi, sillä lämpötila on plussan puolella ja lumi sulaa, kuvailee viestinnän asiantuntija Heidi Jalonen Carunasta.

Carunan mukaan korjaustyöt jatkuvat, mutta sää hankaloittaa liikkumista ja viankorjaustoimenpiteitä. Yhtiö arvioi, että vaikea tilanne jatkuu koko illan, ja se on lisännyt miehitystä korjaustöihin.

Caruna kertoo varautuneensa runsaisiin lumisateisiin verkkoalueillaan Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla.

 

Carunan ohjeet: Kun sähköt menevät poikki

  • Tarkista tilanne Carunan häiriökartalta. Jos vika on siellä jo tiedossa, siitä ei tarvitse ilmoittaa.
  • Kiireelliset ilmoitukset voi soittaa Carunan vikapalveluun, 0800 195 011 (24 h).
  • Kiireettömästä sähkökatkosta kehotetaan ilmoittamaan verkkolomakkeella.