Viikon kuvat: Ukrainalainen virkistystauko, valon voimaa ja taivaalta rahaa

0

 

ERILAINEN VIRKISTYS! Ukrainasta tullut nuori kehäkiertolainen Mykyta Trubchanin virkisti maamiestään Ivan Lysytsiaa varsin persoonallisella tavalla Salo Boxing Nightin ammattilaisillassa viime lauantaina. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat. 

 

Noora Vuorelalla, 23, on hengästyttävä elämä. TPS:n naisten salibandyjoukkueen ja Suomen maajoukkueen maalivahti on paitsi urheilija, myös äiti ja opiskelija. Vuorelan herätyskello soi joka arkipäivä kello 5.30. Siitä eteenpäin päivä on ohjelmoitu iltaan asti. 

Aamurutiinien jälkeen kahdestaan tyttärensä kanssa asuva Vuorela vie 3,5-vuotiaan Milan päiväkotiin ja lähtee itse opiskelemaan. Neljän maissa hän hakee tytön tarhasta, ja kaksikko suuntaa kotiin syömään. Illalla Vuorelalla on harjoitukset tai peli. Päivästä ja viikosta toiseen. 

– Aamulla Milan sanat ”äiti, minä rakastan sinua” ja pusu ja halaus antavat valtavasti voimaa ja uskoa siihen, että kyllä minä tämän kaiken handlaan ja vieläpä aika hyvin, kertoo Vuorela Turun Sanomien haastattelussa. 

Suomen naisten salibandymaajoukkue mittelee parhaillaan Bratislavassa MM-turnauksessa. 

 

Erilaiset valoteokset ovat juhlistaneet tällä viikolla Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa. Viikon kuvissa valoa Uudestakaupungista, Laitilasta, Kyröstä, Sauvosta, Salosta ja Turusta. 

 

TARKKAAN AIKATAULUTETTUA ELÄMÄÄ. Päiväkoti- ja opiskelupäivän jälkeen Noora Vuorela ja 3-vuotias Mila laittavat kotona ruokaa ja syövät yhdessä ennen kuin äidin on aika lähteä harjoituksiin tai pelaamaan. Vuorela pelaa Suomen maalivahtina parhaillaan käynnissä olevissa salibandyn MM-kisoissa. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat. 

 

VALOA KAUPUNGIN OLOHUONEESEEN. Valotaideteos ja uudet jouluvalot tuovat yhdessä valoa Uudenkaupungin keskustaan. Valotaiteilija Timo A. Aallon suunnittelema, muutaman minuutin kestävä teos ”Kaupunkini kotini” heijastettiin Koulukatu 5:n kerrostalon eteläseinään Alisenkadun toiselta puolen katolle asennetuin valoheittimin. Teos on esillä itsenäisyyden juhlaviikon ajan eli sunnuntaihin asti. Kuva: Kari Mikael Virtanen, Uudenkaupungin Sanomat. 

 

TURUN VALOLAHJA. Satumaisen Aurajoen avajaiset täyttivät lauantaina Turun jokirannan yleisöstä Teatterisillalta pitkälle Kirjastosillaan suuntaan. Silloille ja rannoille Tuomiokirkon ja Turun linnan välillä levittäytyvä valotaideteos on kaupungin lahja turkulaisille ja matkailijoille ja jatkoa viime vuonna suuren suosion saaneille Satusilloille. Teoskokonaisuus on esillä huhtikuuhun saakka. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat. 

 

JÄTTIMENESTYS. Salon Uskelan kirkon juhlavalaistus 100-vuotiaan Suomen kunniaksi oli hitti. Paikalla kävi paljon ihmisiä, mutta tarkkaa kävijämäärää ei Salon seurakunnalla ole tiedossa. Sininen juhlavalaistus oli somerolaisen Markus Kuisman käsialaa. Valot syttyivät tiistai-iltana, ja ne sammutettiin torstaiaamuna. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat. 

 

TULENNIELIJÄ. Partiolaisten soihtukulkue aloitti Sauvon Suomi 100 -teemavuoden kuntalaisjuhlan. Ohjelma oli monipuolinen, sillä jokaiselle haluttiin tarjota jotain. Niin juhlapäivään kuuluivat jopa tulishow ja karaoke. Tulennielijä Kai Kuutamon esitys sai suuren suosion. Kuva: Jerker Jokiniemi, Kunnallislehti. 

 

PIENISTÄ PALOISTA SUURIA UNELMIA. Legojen rakentamisessa on vain mielikuvitus rajana. Niin myös unelmoinnissa. Sen on oivaltanut 11-vuotias legonäyttelyn järjestäjä Velmeri Männikkö. Nuoren virtuoosin luomukset täyttävät yhteensä 17 vitriiniä Kyrön kirjaston näyttelytilassa. Satojen rakennelmien joukossa on niin 4 000 palan kokonaisuuksia kuin pikkuruisia muutaman osan hahmojakin. On rantapallon kokoinen Star Wars -taisteluasema, joulumaa, pienoiskaupunki, karuselli, koripallokenttä ja paljon muuta. Edellinen näyttely viime vuonna sai niin paljon suosiota, että näyttelyä toivottiin uudelleen. Tällä kertaa näyttelyyn pääsee tutustumaan joulukuun ajan. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat. 

 

JOULUPUKKI LIITELI SATEISEN JOEN PÄÄLLÄ. Pukki liiteli flyboardilla sateisen joen yllä ja sai ihmiset vilkuttamaan sekä kohahtamaan. Ohjelmaan kuuluivat sukellus jokeen sekä huimat voltit. Salon hyvän mielen tori keräsi väen torille viime sunnuntaina. Samalla avattiin joulukatu ja jouluvalot syttyivät. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat. 

 

KOSKETTAVA KUNNIANOSOITUS. Turun sankarihautausmaalle saapui yli 2 000 ihmistä seuraamaan Suomen juhlavuoden kunniaksi järjestettyä kunniavartiota. Yli 900 sankarihautaa vartioi noin 320 vapaaehtoista. Koskettavan tilaisuuden aikana moni vanhemman sukupolven edustaja pyyhki silmäkulmaansa. Erityisesti kuoron ja yleisön yhdessä laulama Jumala ompi linnamme loi tapahtumaan sen ansaitsemaa hiljaista hartautta. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat. 

 

SOIHDUT LOISTAA, KAUPUNGIN VALOT SAMMUU. Laitilan keskustan valot sammuivat, kun soihtukulkue matkasi paloasemalta sankarihaudalle itsenäisyyspäivänä. Kuva: Arto Kanerva, Laitilan Sanomat. 

 

HEIJASTUKSET KIVISEINISSÄ. Luminous Finland -valotaideteos muutti Turun linnan tiistai-iltana tribuutiksi Suomen karunkauniille luonnolle. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat. 

 

TAITOLUISTELIJOIDEN NÄYTÖS. Uudenkaupungin Jää-Kotkien taistoluistelijoiden perinteisessä näytöksessä mentiin tänä vuonna teemalla ”Vuosikymmenten joululaulut”. Kaikki seuran taitoluistelijat olivat esityksessä mukana. Suomen juhlavuoden kunniaksi esitysten koreografiat oli tehty kunkin vuosikymmenen suosituimpiin joululauluihin. Kuva: Kari Mikael Virtanen, Uudenkaupungin Sanomat. 

 

YHTÄ HYMYÄ LINNASSA. Laitilalainen Lauri Heinonen ja turkulainen Jenna Roivas edustivat Linnan juhlissa Varsinais-Suomen maakuntaa. Molemmat nuorista ovat aktiivisesti toimineet lasten ja nuorten asioiden hyväksi. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat. 

 

JOULUTUNNELMA SYNTYY PIENEMMÄLLÄKIN VALAISTUKSELLA. Kyrön torin laidalla sytytettiin sunnuntaina Kyrön joulunavauksessa valot joulukuuseen, jotta rautatien alikulkutyömaan kourissa kärvistelevään kylään saataisiin edes hippusen joulutunnelmaa. Kyrön raitille ei nimittäin alikulkutöiden vuoksi täksi jouluksi jouluvaloja saada. Valojen vähäisyys ei Aila Mäki-Kihniää eikä Justus ja Jesse Niemistä haitannut. Justus ja Jesse lähtivät intoa piukassa joulumuorin eli Kirsi Niemisen kanssa tonttujahtiin torin puistikkoon. Ensimmäinen tonttu löytyi heti polun alkupäästä torin kulmalta. Kuva: Katriina Reijonen, Auranmaan Viikkolehti. 

 

IHMISET TEKEVÄT SUOMEN. Siniristilippu on suomalaisille tärkeä itsenäisyyden symboli. Lipun ja Suomen tekevät ihmiset, tässä kuvassa Kauhanojan koulun oppilaat Loimaalla. Kuva: Kati Uusitalo, Loimaan Lehti. 

 

PALKINTO YRITTÄJÄN KAAPPIIN. Vuoden yrittäjä -huomionosoitukset jaettiin viime viikonloppuna. Somerolla tunnustuksen pokkasi tällä kertaa Elina Riikonen. Hän on toiminut 20 vuotta yrittäjänä. RedHead 33 -parturi-kampaamon yrittäjä on aktiivinen myös paikkakunnan erilaisissa yrittäjäyhdistyksissä. Kuva: Sari Merilä, Somero-lehti. 

 

OHITUSKAISTA OLYMPIALAISIIN? Upouusi curlinghalli tuo Turun alueen urheilijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden. Mikään muu olympialaji ei tarjoa yhtä realistista mahdollisuutta olympiakisoihin pelaajille, jotka eivät ole panostaneet lajiin jo juniori-iässä. Suomen curlingliiton valmennuspäällikkö Tomi Rantamäki (oik.) lupaakin, että aloittamalla curlingin nyt ja panostamalla siihen on ainakin vahvasti taistelemassa paikasta vuoden 2026 talvikisoihin.  Rantamäki  (oik.) tutustui Impivaaran uuteen curlinghalliin isäntäseura Copper Hill Curling Clubin Mika Äikiän johdolla. Kuva: Riitta Salmi, Turun Sanomat. 

 

KUN TAIVAALTA SATAA RAHAA. Pinja Seikkulan piirroksen ja näkemyksen mukaan robotit syöttävät metsän eläimiä ja taivaalta sataa rahaa. Tältä näyttää siis Suomi vuonna 2117, kun Kaarinan kolmasluokkalaiset hahmottelivat Suomea sadan vuoden päästä. Kuva: Mikko Perttunen, Kaarina-Lehti. 

 

LAUMASSA. Turun ylioppilasteatterin Lauma on esitys, joka syntyi havainnosta, jonka mukaan yhteisöllisyys on murroksessa. Samaan aikaan halutaan olla yksilöitä, mutta kuulua silti joukkoon. Esiintyjistä on silti saatu yhteen pelaava joukko. – Olemme kuin yksi iso, hengittävä ameeba, Laumassa näyttelevä Aku-Matti Tapani muotoilee. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat. 

 

 

Viikon kuvat

  • Viikon kiinnostavimmat uutiskuvat, tapahtumat ja henkilökuvat yhdeksästä eri lehdestä. 
  • Julkaistaan joka perjantai.
  • Kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea. 
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.