Auranmaa selvisi Aku-myrskystä melko vähällä

Puu kaatui sähkölinjalle Kymppitien varrella Koskella aivan Someron rajamaastossa. Kun ani varhain maanantaiaamuna Somerolla oli yli 1500 taloutta vailla sähköä, oli niitä Koskella 16. Kuva: Simo Päivärinta

AURANMAA. Nopeasti edenneen Aku-myrskyn tuulenpuuskat aiheuttivat sähkökatkoja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä paikoin myös Auranmaalla. Katkokset jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi, sillä useimmat viat korjattiin sähköverkkoyhtiö Carunan alueella varhaiseen aamuun mennessä. Muun muassa Koskella kaikki 16 sähkötöntä taloutta saivat sähköt takaisin aamu kuuteen mennessä.

Varsinais-Suomessa sähkökatkoja oli eniten Somerolla, Salossa ja Paraisilla. Valtaosa niidenkin alueiden vioista saatiin korjatuksi maanantaina aamupäivän aikana.

Länsirannikolla sunnuntai-iltana yltynyt tuuli alkoi hellittää aamuyön tunteina. Myrsky eteni Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta kaakon suuntaan.

 

 

 

 



Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot