Caruna jatkaa sähköverkon maakaapelointia Auranmaalla

0

AURANMAA. Sähkönsiirtoyhtiö Caruna on käynnistämässä uusia maakaapelointihankkeita Auranmaalla. Maan alle siirretään yhteensä noin 400 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa. Samalla pystytetään noin 300 puistomuuntamoa.
Maakaapelointia tehdään Auran ja Mellilän välillä sekä Kyrön ja Kosken välillä.

Carunan hankepäällikkö Kalle Sato kertoo, että ensimmäisten projektien suunnittelu on parhaillaan käynnistymässä. Rakennustyöt alkavat vielä kuluvan vuoden aikana.

–Kokonaisuudessaan nämä projektit toteutetaan vuoden 2020 loppuun mennessä. Hankkeet ovat arvoltaan yhteensä noin 20 miljoonaa euroa ja niiden myötä alueen asukkaiden kokemien sähkökatkojen määrä vähenee merkittävästi, Sato lupaa.

 

Auranmaan maakaapelointitöitä koskeva yleisötilaisuus pidetään Maatalousmuseo Sarassa Loimaalla maanantaina 15.1. klo 18.