Kyrön yhdistykset tiivistävät yhteistyötään

PÖYTYÄ/Kyrö. Kyrön seudulla toimivat järjestöt ja yhdistykset keskittävät voimiaan erilaisten tapahtumien järjestämisessä.

–Yhdistykset touhuavat valtavia määriä, mutta vetäjiä on hirvittävän vähän. Katsoimme, että voimavarojen keskittäminen olisi järkevää, kertoo Kyrön seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Kaajalahti järjestötapaamisen annista.

Seuraava yhdistysten yhteistuumin järjestämä yleisötilaisuus on laskiaissunnuntaina 11. helmikuuta, jolloin tapahtuu laskiaisen merkeissä sekä Kyrön koululla että maauimalassa. Ohjelmaa on luvassa sekä lapsille että vähän varttuneemmille.

–Maauimalan lammen jäälle on tarkoitus pystyttää napakelkka, mikäli sellainen vielä jostain löytyy. Sauna lämpiää, avantoon pääsee uimaan ja makkaraa on tarjolla, Kaajalahti kuvailee ohjelmaa. Tiistain avantoillat ovat olleet hyvin suosittuja.

Maauimalan alueen pitemmän aikavälin kehittämissuunnitelmiin kuuluu laiturin rakentaminen lampeen. Vielä ensi kesäksi sitä ei välttämättä tehdä, mutta asia pistettiin vireille.

 

 



Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot