Martinkoskella vahvin kannatus seurakunnan nimeksi

0
Ohjausryhmän puheenjohtaja Pertti Ruotsalo vakuutteli, että yhdistymisestä tulee sekä taloudellisia että toiminnallisia etuja. Kuulijoina Koskella oli 25 seurakuntalaista. Kuva: Jari Malm
Ohjausryhmän puheenjohtaja Pertti Ruotsalo vakuutteli, että yhdistymisestä tulee sekä taloudellisia että toiminnallisia etuja. Kuulijoina Koskella oli 25 seurakuntalaista. Kuva: Jari Malm

KOSKI, MARTTILA. Marttilassa ja Koskella pidettiin viime viikolla infotilaisuudet, joissa puitiin muun muassa yhdistyvien seurakuntien uutta nimeä ja yhdistymisen tuomia säästöjä. Yleisön puheenvuorojen perusteella Koskella suhtaudutaan seurakuntien yhdistymiseen hieman kriittisemmin kuin Marttilassa.

Yhdistymistä valmisteleva ohjausryhmä oli saanut seitsemän nimiehdotusta. Se nosti niistä esiin kolme suosituinta, jotka olivat Martinkoski, Marttilankoski ja Härkätie. Muita nimiehdotuksia kuten Klaaraa tai Pyhän Martin seurakuntaa ei infotilaisuuksissa käsitelty.

Niin Marttilassa kuin Koskellakin Martinkosken seurakunta tuntui saavan eniten hyväksyntää.

–Martinkoski sointuu parhaiten, vaikka pitkin hampain ajattelen yhdistymistä. Alun perin puhuttiin yhteistyön lisäämisestä, ei yhdistymisestä, koskelainen Pirjo Laine kiteytti seurakuntalaisten tuntoja.

Myös marttilalaiset tuntuivat pitävän Martinkoskea parhaana kompromissina, vaikka puheenvuoroja kuultiinkin melko vähän. Marttilankosken seurakunta olisi turhan pitkä nimi ja hankala käyttää. Härkätien seurakunta koettiin hankalaksi nimeksi monin tavoin.

 

Lue lisää 23.01.2018 lehdestä