Perävaunu kaatui kantatielle

0

PÖYTYÄ/Riihikoski. Soralastissa olleen ajoneuvoyhdistelmän perävaunun kaatuminen kantatie 41:llä Lankkistentien ja Riihikosken liittymän välillä sulki kantatien parin tunnin ajaksi onnettomuuspaikan kohdalla perjantaina iltapäivällä. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Perävaunu kellahti lumisateisessa kelissä tielle kyljelleen. Ennen sitä vetoauto osui kantatieltä Sankarintielle kääntymässä olleen henkilöauton perään. Oripään suunnasta tulleen ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ei ilmeisesti huomannut henkilöauton kääntymisaikeita ajoissa eikä väistö pientareen kautta onnistunut täydellisesti. Kuljettajien lisäksi autoissa ei ollut muita matkustajia.

Perävaunun nostotöiden ajaksi kantatie suljettiin ja liikenne ohjattiin kiertoteille Lankkistentien, Yläneentien ja Turuntien kautta. Myöhemmin iltapäivällä kantatien toinen kaista saatiin avatuksi liikenteelle.

Sähkettä on päivitetty 19.1. klo 16.20.