Suuri lato paloi Tilkasissa – Kyröntie oli poikki useita tunteja

0
Lannoitteita ja viljaa sisältänyt lato paloi Tilkasissa keskiviikkoiltana. Rajun palon vuoksi Kyröntie oli poikki kuuden tunnin ajan. Kuva: Simo Päivärinta.
Lannoitteita ja viljaa sisältänyt lato paloi Tilkasissa keskiviikkoiltana. Rajun palon vuoksi Kyröntie oli poikki kuuden tunnin ajan. Kuva: Simo Päivärinta.

PÖYTYÄ/Tilkanen. Noin 1000 neliön suuruinen lato tuhoutui tulipalossa täysin Pöytyän Tilkasissa keskiviikkoiltana. Palopaikka sijaitsee Kyröntien varressa aivan Tilkastentien tuntumassa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 19.30 aikaan. Palokunnan päästyä paikalle rakennus oli jo täyden palamisen vaiheessa.

Paloa oli sammuttamassa kaikkiaan yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä. Rajuna roihunneen palon ja sinkoilevien kipinöiden vuoksi liikenne Kyröntiellä jouduttiin katkaisemaan kaikkiaan noin kuuden tunnin ajaksi. Kyröntie saatiin avattua liikenteelle päivystävän palomestarin Olli Högmanderin mukaan kello viiden aikaan torstaiaamuna.

Torstaiaamuna kello yhdeksän aikaan paikalla oli enää savuavat rauniot. Kuva: Simo Päivärinta

Lähiseudun asukkaita kehotettiin illalla ja yöllä pysymään sisätiloissa, sillä palosta aiheutui vaarallista savua. Naapuruston asukkaita ei kuitenkaan tarvinnut evakuoida.

Högmanderin mukaan palosta aiheutui mittavat vahingot. Ladossa ja sen sisään rakennetussa kuivurissa säilytettiin muun muassa lannoitteita ja viljaa. Räjähdysvaaraa palo ei kuitenkaan aiheuttanut.

Vilja kuitenkin kytee kuivurissa edelleenkin – ja voi kyteä useita päiviäkin. Högmander arvelee viljaa olleen kaiken kaikkiaan noin 200–300 tonnia.

Torstaiaamuna kello 7:n jälkeen paikalla oli edelleen jälkisammutustyöt käynnissä. Niiden arvellaan kestävän ainakin koko torstaipäivän ajan.

Palopaikalla kävi yön aikana myös poliisikoira haistelemassa mahdollisia jälkiä, mutta palon syttymissyystä ei vielä ole tietoa. Poliisi tutkii asiaa.

 

Juttua on täydennetty torstaina kello 9.11: lisätty toinen kuva.