Auranmaan perhepäivähoitajien määrä puolittunut vajaassa neljässä vuodessa

0
Ulkoilu kuuluu perhepäivähoitajan ja lasten jokapäiväisiin rutiineihin. Aleksi Koskinen, 2, ja Kalle Sankari, 2, nauttivat Yläneellä perhepäivähoitaja Kati Palmulan antamista huimista vauhdeista. Kuva: Sari Holappa

AURANMAA. Perhepäivähoitajien määrä Auranmaalla jatkaa jyrkkää laskuaan. Määrä on puolittunut viimeisen neljän vuoden aikana: kun syksyllä 2014 kunnallisia ja yksityisiä perhepäivähoitajia oli yhteensä vielä 59, niin nyt heitä on enää 29.

Auranmaan kunnat eivät juuri poikkea valtakunnallisesta kehityksestä. Kuntatyönantajien mukaan kotona työskenteleviä perhepäivähoitajia oli Suomessa vuonna 1990 noin 30 000 ja vuonna 2013 tehdyn selvityksen mukaan enää alle 9000. Työmarkkinatutkija Anne Hotin mukaan luku on tästä pienentynyt vielä tuhansilla.

Kuntien kokemuksen mukaan alalle on vaikea saada työntekijöitä, ja siksi osa kunnista on luopunut hauista kokonaan.

Muun muassa Oripäässä kunnallisten perhepäivähoitajien määrä on romahtanut vajaassa neljässä vuodessa seitsemästä kahteen, ja Tarvasjoella heitä ei ole enää lainkaan entisen kahden sijaan.

Lue lisää 09.03.2018 lehdestä