perjantai 19. 4. 2024

Tulipalo toi muutoksia Kyrön koulun arkeen

0
Kyrön koulun tulipaloa sammutettiin lauantaina aamuyöllä. Kuva: Simo Päivärinta.
Kyrön koulun tulipaloa sammutettiin lauantaina aamuyöllä. Kuva: Simo Päivärinta.

PÖYTYÄ/Kyrö. Kyrön koulun uusimmassa osassa lauantain vastaisena yönä syttyneessä tulipalossa oli aineksia isompaankin tuhoon, mutta kiinteistöhoitajan ja palokunnan ripeän toiminnan ansiosta suurilta vahingoilta vältyttiin.

Rehtori Markus Takalan mukaan molemmat käsityöluokat, keittiö ja ruokala kärsivät savuvahingoista. Tilat ovat toistaiseksi pois käytöstä.

–Ruoka tuodaan nyt Elisenvaaran keittiöstä ja ruokailu tapahtuu luokissa. Terveysvalvontaviranomaiset päättävät, milloin tilat voidaan taas ottaa käyttöön.

Opetus jatkuu koulun muissa tiloissa, samoin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. Koulu on tiedottanut lasten huoltajille tilanteesta. Opettajat keskustelivat tapahtuneesta oppilaiden kanssa maanantaina.

Takala sanoo, että palossa oli aineksia vaikka kuinka suureen tuhoon, mutta oikeaoppisen alkusammutuksen ansiosta vahingot jäivät pieniksi.

Tulipalo sai alkunsa rakennuksen nurkasta sähköpääkeskuksen läheltä. Palonsyyn tutkinnassa ei ole ilmennyt mitään tahallisuuteen viittaavaa.

Koulurakennuksen seinää ja kattorakenteita jouduttiin palon takia jonkin verran purkamaan. Suureen tulipaloon varautunut palokunta kykeni tukahduttamaan palon nopeasti. Paloalue jäi muutamaan neliömetriin.

Hälytys paikalle tuli lauantaiyönä vähän ennen kolmea. Jälkivartiointia koululla jatkettiin lauantaina iltakymmeneen asti.