Salamat välkkyivät jo Auranmaalla – ei harvinaista huhtikuussa, sanoo ukkostutkija

0

Matti Helin kuvasi salamointia Liedossa 20.4.2018. Kuva: Matti Helin. Lähde. Kaffepaussi.

Lauantain vastaisena yönä on nähty salamointia eri puolilla Varsinais-Suomea. Ursan havaintojärjestelmä Taivaanvahtiin on kirjattu salamahavainto myös Aurasta.

Liedossa Matti Helinin onnistui kuvata salamat. 

– Salamat olivat käytännössä kaikki pilvisalamoita, ainakin ne jotka itse näin. Hieno setti, salamoita tai välähdyksiä näin lähemmäs parikymmentä, Helin kertoo.
– Olihan se epäuskoinen fiilis nähdä salamointia näin aikaisin keväällä. Kesäinen fiilis, hän jatkaa.

Ilmatieteenlaitoksen ukkostutkija Terhi Laurila sanoo, että salamointia esiintyy läpi vuoden. Salamaniskut huhtikuussa ei ole mitenkään erityisen harvinaista.
– Huhtikuussa on jo mahdollista nähdä salamointia, toukokuussa se on jo yleistä.
Ilmatieteenlaitoksen mittarit rekisteröivät vajaa 100 maasalamaa perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomessa.
– Perjantaille osuu 40 maasalamaa Etelä-Suomessa ja lauantaille 15. Myös Suomenlahdella on salamoinut, joten salamia voi laskea olleen noin sata.
Ilmatieteenlaitos tilastoi maasalamat eli pilvestä maahan iskevät salamat. Pilvisalamat eli pilvestä toiseen lyövät ovat yleisempiä. Laurilan arvion mukaan niitä on tuplasti enemmän kuin maasalamia.
Huhtikuussa Suomessa tilastoidaan muutama sata maasalamaa, toukokuussa jo noin 8 000 salamaa. Heinäkuussa salamointia on eniten, keskimäärin 60 000 maasalamaa.

Meteorologi Eveliina Tuovinen kertoo, että lauantain vastaisena yönä Suomen yli pyyhkäisi lämmin rintama, jonka ansiosta salamointia syntyi.
– Lämpimään ilmarintamaan ei aina liity ukkosia, mutta täällä oli epävakaista ilmamassaa, joka synnytti salamat.
Salamaniskuja esiintyi Varsinais-Suomessa, Uudenmaan ja Hämeen rajalla, Suomenlahdella, sekä Ahvenanmaan ympärillä.
– Itäisimmät salamat on rekisteröity Kotkan lähelle.

Ensimmäiset salamat Ilmatieteenlaitos rekisteröi perjantai-iltana noin kello 22–23 aikaan.

 

Juttua korjattu 23.4.2018 kello 22:10: Toukokuussa tilastoidaan 8000 salamaa, ei huhtikuussa. Ilmatieteenlaitos tilastoi vain maasalamat, mutta rekisteröi myös pilvisalamat.