Viikon kuvat: Taiteilijan arkku, täydellinen osuma ja lettien leikkaus

0

”MENE arkkuun ja sulje kansi. Pohdi sitä hetkeä kun sinua ei enää ole olemassa, jätä se arkkuun, avaa kansi ja tule takaisin”. Tämä on pöytyäläisen Ilmari Wärrin ohje B-galleriassa avautuneen näyttelyn vieraalle. Itseoppinut taiteilija on tehnyt arkun läpinäkyvästä akryylilasista. Sitä käytetään jäähalleissa kiekkokaukalon ja katsomon välisessä seinässä. Wärri sai käyttöönsä ylijäämäpaloja Turkuhallista.

 

TURKU–Helsinki-moottoritien tunneleissa järjestettiin pelastusharjoitus keskiviikkona. Vakavia onnettomuuksia ykköstien tunneleissa ei ole hetkeen sattunut, mutta aineksia sellaiseen on ollut. Viimeksi tammikuussa rekka-autot törmäilivät Lakiamäen ja Karnaisten tunneleiden seiniin. Rekat jatkoivat matkaansa, mutta ainakin toisen kuljettajan poliisi tavoitti.

 

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia edellisen viikon uutiskuvista ja puheenaiheista.

 

RAUHOITTUMISEN PAIKKA. Ilmari Wärri on paitsi pöytyäläinen perheenisä ja töissä Turun yliopistossa myös itseoppinut taiteilija. Aiemmin Wärri valoi betonista yli 500 pääkalloa. Nyt turkulaisen gallerian näyttelyyn syntyi akryylilasista arkku, johon kuka tahansa kävijä voi hetkeksi mennä sisälle. Wärri ei koe teoksiaan synkiksi, vaan kyse on kaiken ympärillä olevan elämän näkemisestä. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat.

 

OHO, MIKÄ OSUMA. Riihikosken metsästysyhdistyksen riistatuvallaan pitämissä peijaisissa päästiin viime lauantaina testaamaan ampumasimulaattoria. Seitsemänvuotias Elmo Mikkola osui virtuaalihirveen kertalaakilla pienen harjoittelun jälkeen. Nuori mies totesi aseen olevan painava. Aki Varjonen avusti simulaattorin käytössä ja ampumisessa. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti.

 

ORIIT ESTRADILLA. Ypäjäläisen kasvattajan Tia Lindströmin ratsuponiori Tia’s Swan Boy sulatti sydämet tullessaan irtohypytyksen jälkeen tervehtimään katsojia maneesin aidan yli. Tia´s Swan Boy osallistui Oripään Hevosopiston järjestämiin ratsuoripäiviin. Kuva: Karoliina Markula, Loimaan Lehti.

 

TÄMÄ VOISI OLLA TOTTA. Hepomäen ja Lakiamäen moottoritietunneleiden toiset puolet suljettiin keskiviikkona muutamaksi tunniksi. Syynä oli onnettomuusharjoitus tilanteesta, joka voisi olla tottakin. Lavastetussa harjoituksessa henkilöauto oli ajautunut päin tunnelin seinää, syttynyt palamaan ja kuljettaja oli jäänyt jaloistaan kiinni. Harjoitukseen osallistui myös Tommi Tenkanen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta. Elina Lahden ottamassa kuvassa hän nostaa loukkaantunutta esittävää. Kuva: Elina Lahti, Salon Seudun Sanomat.

 

KEHÄSSÄ VAIN HIPPAA YHDESSÄ. Turun Teräksen Mia Salokannel ja Petri Palomäki tapasivat salilla pari vuotta sitten. Nykyään Paraisilla asuvan pariskunnan arki on yhtä nyrkkeilyä, mutta kehään kaksikko astuu yhdessä vain lämmittelevään hippaleikkiin. – Petriin voisi muuten sattua, Salokannel virnuilee. – Pariharjoittelussa ei ole kehässä järkeä, koska meillä on niin iso kokoero, Palomäki toteaa puolisonsa kiusoitteluun tottuneena. Kumpikin nyrkkeilee kilpaa, ja vaikka kehässä ei yhdessä otella, he tekevät paljon samoja treenejä soveltaen. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

LETTI HYVÄÄN TARKOITUKSEEN. Satu Laitiomäen odotus palkittiin, kun hän sai käteensä 88 senttiä pitkät hiuspalmikot omasta päästään. Hiuset lähetettiin hyväntekeväisyysjärjestölle Englantiin. Hiuksista tehdään aitohiusperuukkeja syöpäsairaille lapsille. Parturi-kampaaja Riikka Nieminen loihti Laitiomäelle pitkien hiusten tilalle uuden lyhyen hiusmallin. Kuva: Hanna Hyttinen, Laitilan Sanomat.

 

ELÄMÄ UUSIIN PUIHIN. Sauvolainen Kaisa Vanhala kutoo nyt työkseen kantoliinoja, joilla vanhemmat voivat kantaa vauvojaan. Vanhala vaihtoi käsityöläisammattiin papin virasta. Yllättävän ammatinvaihdoksen takana on pitkä tarina. Kotona tehtävä työ sopii kolmen pienen lapsen äidin elämäntilanteeseen paremmin kuin iltoihin ja viikonloppuihin painottuva papin työ. Kymmenkuinen Auri istuu Kaisa Vanhalan selässä kantoliinassa samalla kun Vanhala kutoo. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

TUTOLLE HOPEAA. KeuPa voitti jääkiekon Mestiksen mestaruuden. Mestaruus varmistui, kun se kaatoi maanantaina Kupittaalla Tuton kuudennessa loppuottelussa. Tuton hieno kausi päättyi hopeaan. Kupittaan yleisö hiljentyi, kun Teemu Huttu aloitti keuruulaisjuhlat jatkoaikamaalillaan. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

TASAINEN ENSINÄYTÖS. Seagullsin maajoukkuemies Antti Kanervon (oik.) ”virheitä korostavat elkeet” sytyttivät Salohallin lähes 2000-päisen yleisön torstai-iltana. Tobin Carberryn (keskellä) Salon Vilpas oli ratkaisuhetkillä vastustajaansa aavistuksen terävämpi ja voitti tasaisen ensimmäisen välierän miesten Korisliigassa. Toinen välierä pelataan lauantaina Helsingissä. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

LÄHIÖILLE VISIOT. Turku ryhtyy kamppailuun asuinalueiden eriarvoisuutta vastaan. Lähiöille laaditaan tulevaisuuden visiot, ja ongelmia aiotaan hoitaa esimerkiksi asuntopolitiikan ja koulutuksen avulla. Noin 40 prosenttia turkulaisista asuu lähiöissä. Melvin Tavakoli, 15, heitteli maanantaina koreja Pansion kisapuistossa odotellessaan kaveria kentälle. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

ASKARTELEVA NUORI MIES. Nuori mies lastenohjaajana on edelleen suhteellisen harvinainen näky. Turun kristillisellä opistolla lastenohjaajaksi opiskeleva Samu Metsä-Tokila, 26, suorittaa parhaillaan opintoihinsa kuuluvaa viiden viikon harjoittelujaksoa Aunelan iltapäiväkerhossa. – Päiväkodeissa pojat tykkää, että on joku mies. Pystyn keskustelemaan heidän kanssaan Star warseista ja Turtleseista. Auktoriteettia on silti oltava, opiskelija hymyilee.
Askartelu voi joskus vetää vakavaksikin, kuten Samuel Nduan (vas.), Anniina Ingmanin ja Oliver Bäärsin olemuksesta näkee. Samu Metsä-Tokilan hymy ei kuitenkaan hyydy. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

RITILÄPORTAAT KELLOTORNIIN. Turun Martinseurakunta tarjosi viime lauantaina ennenkokemattoman mahdollisuuden, kun yleisö pääsi kiipeämään Martinkirkon kellotorniin. Sinne ei ole tutustumiskierroksia aiemmin järjestetty. 55 metrin kapuaminen kellotorniin ritiläportaita pitkin ei sovi korkeanpaikankammoisille. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

SENIORITALON PAIKKA. 90 vuotta Uudenkaupungin kaupunkikuvaan kuulunut ns. Salosen talo on tullut tiensä päähän. Talo on toiminut asuin- ja liikerakennuksena. Huonoon kuntoon päässeen talon purku valmistuu toukokuussa. Tilalle tulee kuusikerroksinen senioritalo. Kuva: Merja Halinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

TASSUTERAPIAA. Someron Punaisen Ristin ystävien huhtikuun tapaamisessa oli aiheena terveydenhoito. Viisivuotias Lionel Salo mittasi tapaamisessa verenpaineita ja tiibetinspanieli Faina toimi tassuterapeuttina. Ilmiselvästi tassuterapeutti nautti työstään täysin siemauksin. Kuva: Meri Vilen, Somero-lehti.

 

EI VOI MITÄÄN. Salolaisen LP Viestin oli tyytyminen hopeaan naisten Mestaruusliigan lentopallofinaalissa. Loppuottelu oli sunnuntaihin asti äärimmäisen tasainen, mutta loistavasti pelannut Hämeenlinnan Pallokerho oli epäilyksettä kovin joukkue Salohallissa pelatussa ratkaisevassa ottelussa. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

HURMAAVAT HERRASMIEHET TEATTERISSA. Tapio (vas.) ja Kauko Pajukoski ovat veljekset, jotka viihtyvät harrastajateatterissa. Teatterissa on ollut käyttöä näyttelijän kykyjen lisäksi myös muun muassa puusepän taidoille. Veljekset ovat eläkkeelle jäätyään ottaneet innokkaasti osaa paikalliseen kulttuurielämään. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

KOIVUKUJAT VAARASSA. Paimion kaupungin koivukujiin on iskenyt koivunruskolaikkutauti. Kaupungin viheraluemestari Kaisa Salonen on huolissaan asiasta. Kaupungin vastuulla on huolehtia siitä, että katuvarsipuista ei ole vaaraa kulkijoille. Kaupungin viheryksikkö miettii esimerkiksi, mitä Jokitien koivujen tilalle voisi tulla. Kuva: Kylli Salo, Kunnallislehti.

 

URA NOUSI LIIGAAN. Kaarinalainen Ura Basket nousee valtakunnan korkeimmalle tasolle Korisliigaan Divari A:n mestaruuden myötä. Joukkue kiitti yleisöä koko kauden kestäneestä kovasta kannustuksesta viime perjantain ratkaisuottelussa. Kuva: Pekka Tenhonen, Kaarina-Lehti.

 

VIIKON KUVAT -sarjassa mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.