Boksishop 2018 vaihtuva

Aurassa pääsee taas tiistaisin kesätorille

Torikaraoken sää oli viime viikolla hyytävä, mutta tunnelma lämmin.

AURA. Aurassa pidetään taas kesäinen iltakirpputori. Tiistaisin kello 16–19 avoinna olevalle torille pääsee myymään ja esiintymään ilman paikkamaksua ja ilman etukäteisilmoittautumista.

Auran kesätorille ei ollut tänä vuonna tulossa varsinaista järjestäjää, mutta kun syntyjään auralainen, nykyään Pöytyällä asuva Anu-Minna Hill muisteli Facebookin Auranmaan-yhteisössä, kuinka Aurassa oli iltatori jo hänen lapsuudessaan ja kaipasi sellaista takaisin, lukuisat ihmiset olivat samaa mieltä siitä, että iltatoria kaivataan ja sellainen pitäisi taas saada käyntiin.

–Soitin kunnantoimistoon ja kysyin iltakirppiksen järjestämisestä. Sain siihen luvan ja kunnanvirastosta todettiin, että torialueella on hyvä saada toimintaa, Hill kertoo.

 

Auran iltatorille menoa suunnittelevat voivat kurkata etukäteen, keitä muita torille on tulossa, vierailemalla Facebookin Auran iltakirppis -tapahtumasivulla.

 

 

Lue lisää 12.06.2018 lehdestä

 



Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot