Elisenvaaran koulun rakennusaikataulu riippuu kustannuksista

0
Uudisrakennusosat sijoittuvat Monnilan (kuvassa tumman punaisella) luoteis- ja koillispuolelle, osittain nykyisen yläpihan päälle.
Uudisrakennusosat sijoittuvat Monnilan (kuvassa tumman punaisella) luoteis- ja koillispuolelle, osittain nykyisen yläpihan päälle.

PÖYTYÄ. Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja lukion ensimmäisen vaiheen rakentamisen hankesuunnitelma ennakoi vanhojen rakennusten purun, mahdollisesti säilytettävän Monnilan saneerauksen ja uudisrakennuksen teon arvonlisäverottoman hinnan nousevan yhteensä 15,6 miljoonaan euroon. Se, millä tavalla rakentaminen ja sen kustannukset jakautuvat suunnitelluille rakentamisvuosille 2019–2021, selviää tarkemmin vasta hankkeen edetessä, sillä rakennushanke jaksotetaan niin, että kokonaiskustannukset pysyvät hallinnassa.

Koulukompleksin kustannusarvion on tehnyt NL-rakennuslaskenta. Pelkän uudisrakennuksen arvonlisäverottomiksi perustamiskustannuksiksi on laskettu vajaa 13,5 miljoonaa euroa, jonka lisäksi koulun kalustamiseen ja varustamiseen kuluu vajaa 1,1 miljoonaa euroa (alv 0).

 

Lue lisää 29.06.2018 lehdestä