Joutselan installaatiot kunnioittavat elävää maaseutua

0
Kun siat ovat ulkona, niillä pitää olla myös paimen. Kuva: Kalevi Joutsela
Kun siat ovat ulkona, niillä pitää olla myös paimen. Kuva: Kalevi Joutsela

PÖYTYÄ/Uusikartano. Kalevi Joutselan kotieläimiä kuvaavat installaatiot, laudoista tehdyt teokset, tekevät kunniaa vanhalle maaseudulle ja sen tuotantoeläimille. Muotovaliot installaatiot ovat ilahduttaneet Kuovilantien kulkijoita 2000-luvun alkuvuosista lähtien.

Järvenpäässä asuva Joutsela on tehnyt elämäntyönsä pääasiassa kuvaamataidon opettajana eri puolilla Suomea. Synnyinkoti Kuovila on hänen kesäkeitaansa ja taiteenteon tyyssija. Ympärillä ovat Uudenkartanon ”ihmisen kokoiset maisemat”, monen inspiraation lähteet.

–Ensiksi tein hevosen, sitä tein kaikkein pisimpään. Sen jälkeen lehmän, makaavan lehmän, vasikan, siat, kanat ja viime kesäksi mehiläisen. Kaikki ovat eläimiä, joita Kuovilassa vanhempieni Ension ja Ailin aikana pidettiin.

Uutta taidetta on taas tulollaan nähtäville, kun kesän viherrys syvenee. Kuovilan pihanurmen alkavan kesän teema on vanhaa lastenlaulua mukaillen ”Mummo kanasensa niitylle ajoi”.

 

 

Lue lisää 05.06.2018 Kesälehdestä