Viikon kuvat: Poliisin poseeraus, museoikäinen taksimittari ja narrin temput

0

Kesä tarkoittaa kesänäyttelyitä, kuten pärisevää historiaa Marttilan museoaitassa.

Lähestyvä heinäkuu toi Turkuun narrit ja keskiaikaisen markkinameiningin.

Salossa ryystettiin torstaina kovaan ääneen kahvia ihan luvan kanssa. Kyseessä oli leikkimielinen ja epävirallinen SM-kisa, jonka järjesti Salon omaishoitajat ry Iltatorilla.

Tutustumme myös Kaarinan Rauhalinnan kartanon uusiin omistajiin ja Salon viimeisiin nokialaisiin.

 

Viikon kuvat on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

 

TAKSIMITTARI RAKSUTTAA. Marttilan museoaitassa ei mietitä heinäkuun alussa voimaan astuvaa uutta taksilakia, vaan iän kaiken vanhoja taksimittareita. Toisessa on jousi, joka hoitaa maksettavan markka- ja pennisumman määrittämisen. Marttila-seuran kokoamaa moottoroitujen menopelien menneisyyttä esittelevää näyttelyä pääsee ihmettelemään museoaitassa 5.8. saakka keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti.

 

SÄÄNNÖT HALTUUN. Vanhemmat konstaapelit Heidi Pajunen ja Teemu Lintula muistuttavat, että jalkakäytävää pitkin saavat ajaa polkupyörällä vain alle 12-vuotiaat lapset. Loimaan Kalevankadulla liikennemerkki ja tiehen maalatut merkit osoittavat, kumpaa puolta pyöräilijöiden tulee käyttää. Jos tie olisi yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, ihmisten ja pyörän kuvat olisivat liikennemerkissä päälletysten. Kuva: Karoliina Markula, Loimaan Lehti.

 

NARRIN TEMPUT. Keskiaikamarkkinat tarjoaa loppuviikon ajan aikamatkan kaikille halukkaille Turun Vanhalla Suurtorilla. Narrit osaavat paitsi naurattaa, myös tehdä huimia akrobatiatemppuja. Sirkuskunnan narrit temppuilevat Keskiaikaisilla markkinoilla eri esiintymispaikoilla useita kertoja jokaisena markkinapäivänä.Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

RYYSTÄMISTÄ LUVAN KANSSA. Kirsi-Maija Kaarlela (kesk.) valmistautuu kaffenryystämiskilpailuun torstai-iltana Salon torilla. Salon omaishoitajien Seija Hyvärinen pitää mikrofonia Kaarlelan suun lähettyville, jotta yleisökin kuulee ryystäyksen. Vasemmalla Miika Rosendahl, joka voitti ryystökisan. Oikealla omaa vuoroaan odottaa Anne Mikkola. Yleisö ratkaisi ryystäjien paremmuuden taputtamalla suosikkiaan. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen, Salon Seudun Sanomat.

 

RAUHALINNAN UUSI ELÄMÄ. Rauhalinnan kartanon uudet omistajat Teppo Järvinen ja Tiina Puumalainen aikovat remontoida kartanon pala kerrallaan rauhalliseen tahtiin. Omistajat puhuvat ekologisten ja alkuperäisten ratkaisujen palauttamisen puolesta. Kaarinassa sijaitseva kartano on 170-vuotias. Kuva: Jan Sundman, Kaarina-Lehti.

 

VIIMEISET NOKIALAISET. Viimeiset nokialaiset jättävät Salon perjantaina ja siirtyvät töihin Espooseen. Näin yksi aikakausi Salossa päättyy kokonaan. Salossa on työskennellyt Nokia Technologies -yhtiön neljän miehen patenttiporukka. Kuvassa Nokian rekrytointimateriaalia ajalta, jolloin kehitettiin myös analogisia matkapuhelimia. Kuvassa vasemmalta Tom Pylkkänen, Kalle Moilanen, Jussi Nurmi ja Juha Nurmi. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

KIEKKO LÄHTEE. Kaarinalainen Roosa Naula kuuluu neljällä nuorten SM-kultamitalillaan tyttöjen ehdottomaan eliittiin kotimaassa. Tällä kaudella ikäluokkansa kolmanneksi parhaan tuloksen, 44,90, heittänyt Naula jahtaa paikkaa heinäkuun alussa Unkarissa järjestettäviin alle 17-vuotiaiden EM-kisoihin, joihin Suomesta pääsee kaksi parasta heittäjää. Kuva: Riitta Salmi, Turun Sanomat.

 

VANHAT KUORMA-AUTOT. Jarmo Lehtovaaran mukaan vanhat kuorma-autot vaativat kuljettajalta tavallista enemmän malttia. – Vaihdelaatikon kanssa vaaditaan erityistä rauhallisuutta. Pitää muistaa välikaasu ja verkkaiset liikkeet, hän hymyilee. Lehtovaara osallistuu perjantaina veteraanikuorma-autojen kulkueeseen Perniöstä Paimion ja Raision kautta Naantaliin. Kuva: Jan Sundman, Kaarina-Lehti.

 

KIVISTEN TARINOIDEN POLKU. Vehmaan Lahdingossa kiemurtelee yksi lounaisen Suomen mielen­kiintoisimmista luontopoluista. Parasta paikassa on vakkasuomalaisen luonnon ja suomalaisen kivityöhistorian yhdistelmä. Aluksi ihmisvoimin kasattu, liki 30 metriä korkea rääpe- eli sivukivikasa jaksaa edelleen hämmästyttää myös luontopolkuopas Markku Mäkelää. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

ENSIN RAKENNETAAN, SITTEN TUHOTAAN. Turun linnan kesään kuuluu hiekkalinnojen rakentaminen yhteisötaideteoksina. Hiekkalinnaprojekti kulkee viikon sykleissä. Uusien linnojen rakentaminen alkaa keskiviikkoisin iltapäiväkolmen jälkeen ja seuraavan viikon keskiviikkona kello 15 valmiit teokset tuhotaan hiekanmuruiksi – ja rakentaminen alkaa taas alusta. Sara Laurikainen (vas.) Johanna Erkamaa saavat toteuttaa itseään ja näyttää luovuuttaan hiekkalinnojen rakenusmestareina. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

LUOTTAMUKSEN ON OLTAVA TÄYDELLISTÄ. Turun cheerleadingseura Smashin Raptors-joukkue kisaa viikonvaihteessa Helsingin EM-kisoissa. Aino Löytynoja ja Ida Roivas ovat Raptorsin ”lentäviä” jäseniä. Kisoihin osallistuu joukkueita 26 maasta. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

ESTEETTÖMYYS SYYNISSÄ. Charles ja Anne Beresford kuuluvat 16 hengen ryhmään, jonka on tarkoitus testata Saariston rengastien esteettömyyttä ja palveluiden saavutettavuutta. Beresfordit lähtivät reissulle allaan sähköavusteinen tandempyörä. Ohjaus-, polku- ja jarrutusvastuu on Charlesilla. Annen mukaan luottoa aviomiehen ajokykyihin löytyy. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

 

KEKSELIÄS PUUTARHA. Puutarha on paimiolaiselle Tiina Virtaselle loputon työmaa, mutta ilman sitä hän ei kuitenkaan osaisi olla. Hän kutsuu omaa tarhaansa metsäpihaksi. Virtanen osallistuu sunnuntaina Avoimet puutarhat -tapahtumaan. Kuva: Taina Tukia, Kunnallislehti.

VAUVAKAUKALOJUMPPA. Viime tiistaina viisi äitiä kuntoili Uudenkaupungin Vannaksenpuistossa Laura Lehmuskosken vetämässä vauvakaukalojumpassa. Ensi tiistaina on seuraava mahdollisuus päästä kokeilemaan uutta jumppaa. Kuva: Merja Halinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

KODISJOELLA RIITTÄÄ NÄHTÄVÄÄ. Yksi kohteista on Ylenin taidekoti. Tässä verstaassa on syntynyt lukuisia veistoksia niin uskonnollisista kuin maallisistakin aiheista. Kodisjoen taideyhdistyksen puheenjohtaja Mirja Mattila kertoo kansantaiteilija Väinö Ylenin tehneen satoja töitä, materiaaleinaan kipsi ja betoni. Kuva: Iidaliisa Pardalin, Laitilan Sanomat.

HILJAINEN JUHANNUS UIMARANNALLA. Turun Ruissalon rannalla ei liiemmin uimareita näkynyt juhannuksena. Tuulen tuivertaessa vahtia piti Henna-Maria Sula. Aattoaamuna kävi pari ihmistä uimassa. Heillä oli toki sauna varattuna, kertoo Sula. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.
SOPIVA PERUNA. Naantalin Merimaskussa kokeiltiin uusia perunalajikkeita. Lajikekokeen avulla valitaan parhaiten Suomen markkinoille soveltuvat lajikkeet. Timo on ja pysyy, mutta Avanti kurkkii kannoilla. HZPC Kantaperuna Oy:n yhteyspäällikkö Anna-Sofia Rajala (oik.) esitteli perunalajikkeita Seppo Jaakkolalle (vas.), Seppo Koposelle ja Eija ja Timo Kokkolalle. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

Viikon kuvat -sarjassa mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.

 

Sarja jää kesätauolle. Seuraava osa ilmestyy elokuussa.