Kosken Kaikukin löytyy pöytätenniksen historiateoksen tilastoista

0
Pöytätennis rantautui Englannista merimiesten mukana Suomeen 1900-luvun alussa. Lajin historian aikaistuminen oli Esko Heikkisen mukaan kirjan teon merkittävimpiä löydöksiä.
Pöytätennis rantautui Englannista merimiesten mukana Suomeen 1900-luvun alussa. Lajin historian aikaistuminen oli Esko Heikkisen mukaan kirjan teon merkittävimpiä löydöksiä.

KOSKI. Pöytätenniksen luultiin pitkään rantautuneen Suomeen 1930-luvun tienoilla. Suomalaisen pöytätenniksen historia kuitenkin ulottuu 1900-luvun alkuvuosiin, mikä on suomalaisesta pöytätenniksestä historiateoksen toimittaneen, pöytätennisliiton puheenjohtajan Esko Heikkisen mukaan kirjan teon mielenkiintoisimpia löydöksiä.

”Pingpongista pöytätennikseen” on ensimmäinen koko kansallisen lajihistorian kattava suomenkielinen teos. Pöytätennisliiton 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi laadittua lajihistoriaa on ollut Heikkisen lisäksi toimittamassa Urheilumuseon tutkimuspäällikkö Ossi Viita.

–Kirjassa on kolme osaa: kronologinen historia, merkittävimmät kilpailut ja henkilökuvia. Tilastoihin on erityisesti panostettu ja niihin muun muassa kerättiin kaikki SM-mitalit. Niistä voi vaikka katsoa, kuinka Kosken Kaiku on menestynyt, koskelaista ja kaikulaista historiaa itsekin tehnyt Heikkinen kertoo harmitellen, ettei koskelaisen Alex Naumin tuore Pohjois-Euroopan juniorimestaruus ennättänyt kirjan tilastoihin.

Naumin ja Veikka Flemmingin aiemmat saavutukset SM-kisoista kuitenkin löytyvät kirjasta. Omaa lukuaan nuoret koskelaispelurit eivät sentään ole saaneet.

 

Lue lisää 06.07.2018 lehdestä