Auranmaan viljasato jää heiveröiseksi

0
Oripääläinen Petri Matintalo pui monitahoista ohraa keskiviikkona Pienijoentien tuntumassa. Vilja oli hyvin kuivaa, mutta sato jäi puoleen normaalista.
Oripääläinen Petri Matintalo pui monitahoista ohraa keskiviikkona Pienijoentien tuntumassa. Vilja oli hyvin kuivaa, mutta sato jäi puoleen normaalista.

AURANMAA. Kevätviljojen puinnit ovat Auranmaalla vielä melkein alkutekijöissään, vaikka kuivuus ja helteet ovat pakkotuleennuttaneet viljakasveja maakunnassa. Kevätviljojen sadon otaksutaan jäävän vain puoleen keskimääräisestä. Poikkeuksellinen kuivuus on koetellut kaikkia viljelykasveja.

Maaseutuasiamies Into Lehtisaari arvioi, että kevätviljojen puinteja on Koskella aloiteltu vasta hyvin vähän, vaikka viljojen kehitys onkin keskimääräisestä edellä. Heinä-elokuun sademäärissä on sateiden kuuroittaisuuden takia suuria eroja ihan paikallisestikin. Se taas näkyy kasvustoissa isoina eroina.

–Kasvustot ovat Koskellakin kärsineet näistä keleistä, mutta ihan huonoimmilta täkäläiset pellot eivät näytä. Hiukan onnekkaammassa asemassa ollaan, Lehtisaari sanoo.

Myös juurikkaanviljelijöille kuluva kasvukausi on ollut vaikea. Paikoin siemenet eivät itäneet kuivassa maassa ollenkaan ja kasvustot jäivät aukkoisiksi.

 

Lue lisää 10.08.2018 lehdestä