Elisenvaaran lukioon suunnitellaan oppivälinekirjastoa – lukio-opinnoista tulisi täysin maksutonta

0
Ilmainen oppimateriaali helpottaa erityisesti vähävaraisten lukio-opiskelua, mutta sekä lukion rehtori Outi Jalonen että sivistysjohtaja Marianne Mäkelä uskovat sen lisäävän muutenkin Elisenvaaran lukion vetovoimaa. Kuva: AVL:n arkisto.

PÖYTYÄ. Elisenvaaran lukioon aiotaan perustaa ensi syksynä oppimateriaali- ja opiskeluvälinekirjasto, josta lukion oppilaiden on mahdollista saada käyttöönsä oppikirjat ja muu oppimateriaali maksutta koko lukioajakseen. Sivistyslautakunnan päätöksen toteutuminen edellyttää, että valtuusto myöntää tarkoitukseen määrärahan.

Aloitteen oppimateriaalin ja tietokoneiden hankkimisesta lukiolaisille teki huhtikuussa vasemmistoliiton valtuustoryhmä.

Oppimateriaali ja opiskeluvälineet, joihin kuuluvat myös kannettavat tietokoneet, on tarkoitus hankkia vaiheittain niin, että ensimmäisinä kirjastosta pääsevät hyötymään ensi syksynä lukionsa aloittavat opiskelijat. Nykylukiolaisia päätös ei näin ollen koske.

Koska myös koulukuljetukset ja ruokailu ovat lukiossa ilmaista, päätös oppimateriaali- ja oppivälinekirjaston luomisesta tekisi lukio-opiskelusta Elisenvaarassa opiskelijoille käytännössä maksutonta.

Lue lisää 18.09.2018 lehdestä