Boksishop 2018 vaihtuva

MLL:n perhekahvila aloittaa keskiviikkona Riihikoskella

Susanna Sorvisto, Ranja Pohjanrinne, Ulpu Sorvisto, Tuija Länsisalmi ja Ohto Sorvisto odottavat keskiviikkona paljon väkeä MLL:n uuteen perhekahvilaan.

PÖYTYÄ/Riihikoski. MLL:n perhekahvila aloittaa muutaman vuoden tauon jälkeen taas toimintansa Riihikoskella. Perhekahvila kokoontuu keskiviikkoisin puoli kymmenestä kahteentoista. Lisäksi iltakahvila kokoontuu joka toinen keskiviikko kello 17–19.

Avajaisia vietetään keskiviikkona 26. syyskuuta. Silloin paljastetaan myös perhekahvilan nimi. Nimen löytämiseksi järjestettiin kilpailu, johon saatiin 40 ehdotusta.

Kunnalta on saatu käyttöön palvelukeskuksen päivätoimintatila. Tavoitteena on myös saada sukupolvet kohtaamaan.

–Vanhukset ja lapset voisivat yhdessä vaikka askarrella tai paistaa makkaraa, Pöytyän MLL:n puheenjohtaja Ranja Pohjanrinne sanoo.

 

 

 

 

 



Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot