Auran vanhalle Valintatalolle käyttöä viimeistään keväällä

0
Auran vanhaan Valintatalon kiinteistöön on luvassa toimintaa viimeistään keväällä.
Auran vanhaan Valintatalon kiinteistöön on luvassa toimintaa viimeistään keväällä.

AURA. Auran keskustassa sijaitsevaan entiseen Valintatalon kiinteistöön on luvassa eloa viimeistään keväällä, ehkä jo alkuvuonna.

–Ensisijainen tavoite on, että kiinteistöön saataisiin yritystoimintaa. Siitä on käyty jo neuvotteluja. Jos kiinteistöön ei löydy vuokralaista, siihen tullaan sijoittamaan kunnan omia toimintoja, kunnanjohtaja Mika Joki kertoo.

Joen mukaan 600 neliön kokoiseen kiinteistöön voisi sopia esimerkiksi työpajatoiminta, varhaiskasvatuksen avomallin tila tai vaikkapa kuntalaisten kohtaamispaikka. Se, mitä kiinteistöön tulee, ratkeaa lähikuukausina.

Auran kunnantalo on kärsinyt sisäilmaongelmista, mutta kunnanviraston sijoittaminen kiinteistöön ei Joen mukaan ole mietinnässä.

 

 

Lue lisää 23.10.2018 lehdestä