Boksishop 2018 vaihtuva

Yläneen terveysasema on menossa kiinni

Yläneen terveysaseman toiminnot saattavat olla terveydenhuollon asiakkaiden käytössä nyt viimeistä syksyä.

PÖYTYÄ, AURA. Yläneen terveysasema aiotaan sulkea ensi vuoden alusta lukien. Pöytyän kansanterveystyön yhtymähallitus hyväksyi kuntayhtymän johtoryhmän laatiman esityksen talousarviovalmistelun pohjaksi. Siihen sisältyy toiminnan keskittäminen kolmelle terveysasemalle: Auraan, Kyröön ja Riihikoskelle.

Kuntayhtymän talousarvioraami nojaa Pöytyän kunnanhallituksen syyskuussa antamaan ohjeistukseen, jonka mukaan ensi vuoden toimintamenoja pitää vähentää noin yhdellä prosentilla tämän vuoden alkuperäisen talousarvion menoista. Se tarkoittaa käytännössä lähemmäs puolen miljoonan euron säästötarvetta.

–Yläneen kaikki vastaanottotoiminnot on mahdollista siirtää muille terveysasemille ilman merkittäviä investointeja. Nykyisen toiminnan tilatarpeiden kannalta Auran tai Kyrön vastaanottotoimintoja ei ole mahdollista siirtää muille terveysasemille, valmistelusuunnitelmassa lukee.

Yläneen nykyiset vastaanottopalvelut on aikomus korvata alueelle perustettavalla palvelupisteellä, jossa on etävastaanottoyhteys. Pisteellä tarjotaan opastusta sähköisten palvelujen käyttöön. Pienimuotoinen vastaanotto ja rokotukset ovat mahdollisia.

 

Lue lisää 16.10.2018 lehdestä

 



Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot