Boksishop 2018 vaihtuva

Kosken alumiinivalmiste kouluttaa väkensä itse

Ari Laaksonen, Marko Timonen ja Sami Timonen ovat viime aikoina olleet kiireisiä, sillä rakennusteollisuudella menee hyvin.

Tarvasjoella sijaitseva Kosken alumiinivalmiste on viime vuosina kasvanut rivakasti. Työntekijöitä on nyt nelisenkymmentä, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Yritys valmistaa ovia, ikkunoita, julkisivurakenteita – kaikenlaista mihin tarvitaan lasia ja alumiinia.
Yhtiö, jonka veljesten isä Arto Timonen perusti, aloitti toimintansa Koskella vanhassa meijerissä, mutta muutti jo muutaman vuoden päästä Tarvasjoelle omaan halliin. Ensimmäisessä hallissa oli tilaa 300 neliötä, nykyisin halleja on seitsemän ja tilaa 4000 neliötä.
– Tyllin alueella on ollut tilaa kasvaa. Seuraavaksi rakennetaan uusi toimistotila ja lasipuolen sosiaalitilat, Marko Timonen kertoo.

Perheyrityksen vetäminen on kahden veljeksen vastuulla, Marko Timonen vastaa myynnistä ja markkinoinnista, Sami Timonen tuotannosta ja asennuksista.
– Meillä ei ole kauheasti oltu titteleiden perään, mutta virallisesti homma menee niin, että minä olen myyntipäällikkö ja hallituksen puheenjohtaja ja Sami toimitusjohtaja, Marko Timonen kertoo.

Ei valmista koulutusta

Ovien, ikkunoiden ja muiden alumiini- ja lasituotteiden valmistus on erikoisala, johon ei voi koulunpenkiltä valmistua.
– Meidän alan töihin ei ole ammattitutkintoa. Käytännössä koulutus tapahtuu kisälli-vanhempi ammattimies -periaatteella eli uusi työntekijä laitetaan kokeneemman oppiin. Vuoden päästä alkavat yleensä perusasiat olla hanskassa, Marko Timonen kertoo, mutta lisää ettei valmista tule koskaan.
Tärkein vaatimus hyvälle työntekijälle on hyvä motivaatio. Aiemmalla kokemuksella tai koulutuksella ei ole juuri merkitystä, mutta toki on plussaa, jos sitä löytyy. Myöskään sukupuolella ei ole merkitystä. Yrityksen työntekijöistä kolmannes on naisia.
Kosken alumiinivalmisteella on hyviä kokemuksia myös maahanmuuttajista.
– He ovat hyvin motivoituneita. Tällä hetkellä meillä on suomalaisten lisäksi työntekijöitä Virosta ja Ukrainasta, Timonen kertoo.

 

Norminpurkutalkoista puhutaan, mutta kaikenmaailman lippua ja lappua vaaditaan aina vaan enemmän.

 

Nykyinen koko riittää

Rakennusteollisuus on viime vuodet elänyt noususuhdannetta, mikä on näkynyt kasvuna ja kiireenä myös Kosken alumiinivalmisteessa. Kasvun rajat alkavat tulla jo vastaan.
– Nyt töitä on paljon, mutta jonkun ajan päästä tilanne voi olla toinen. Sitä paitsi liikevaihto ja tuotto eivät kasva samassa suhteessa, Timonen muistuttaa.
Suhdanneherkkyyden lisäksi omat haasteensa aiheuttavat myös alan nopeutuneet syklit. Tänään tilatun pitäisi melkein olla valmis jo huomenna. Töitä ei myöskään helpota koko ajan lisääntyvä byrokratia.
– Norminpurkutalkoista puhutaan, mutta kaikenmaailman lippua ja lappua vaaditaan aina vaan enemmän. Ne teettävät työtä, jonka kustannusta on vaikea siirtää hintoihin, Marko Timonen sanoo.

 

Kosken alumiinivalmiste

  • Perustamisvuosi: 1984.
  • Liikevaihto 2017: Noin 6 miljoonaa euroa.
  • Henkilöstömäärä: noin 40.
  • Tärkeimmät tuotteet: Ovet, ikkunat, lasiseinät ja julkisivurakenteet alumiinista ja teräksestä sekä lasituotteet.
  • Päämarkkina-alue: Varsinais-Suomi ja pääkaupunkiseutu.

 

 

Rekryexpo-liitteessä iso paketti työllistäviä yrityksiä Auranmaalta ja muualta Varsinais-Suomesta, henkilötarinoita työnäkökulmalla ja Rekryexpon messuohjelma. Liite on luettavissa jo digilehtenä. Auranmaan Viikkolehden välissä se tulee perjantaina postilaatikkoosi.

Rekryexpossa 21. marraskuuta Turun messukeskuksessa haetaan jälleen tuhansia tekijöitä erilaisiin työtehtäviin. Tapahtuma on kohtaamispaikka työnhakijoiden ja työnantajien välillä. Rekryexpo järjestetään yhteistyössä Turun Messukeskuksen, Auranmaan Viikkolehden ja muiden TS Yhtymän medioiden kanssa.

 



1 vastaus: Kosken alumiinivalmiste kouluttaa väkensä itse

  • Näin tulisi joka firman toimia eikä valitaa ettei ammatti taitoista työvoimaa saa.
    Kun palkaan 10 kertaalla ja 6 kk koe aikana kyllä selviä kuka on sopiva firman töihin muillehan voidan vaikka ekana päivänä antaa lopputili jos ei näytä mitään tulevan.
    Silloin tietää että firma onnistunut jos hakijota tulee ilman työpaika ilmoitusta riittävästi jatkuvasti kaikiin tehtävin.
    Hounolla maineella ei firmaan tule muuta kuin TE keskuksen pakotamia hakijoita.

Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot